Camillo Kiviniemen kehuttu känkkylä
|
Kohtuuhyviä pizzoja tekevä pizzeria Kellon Kiviniemessä. Pizzan pohja tehdään omalla reseptillä, samoin kastike. Kannattaa kokeilla, mutta ehdottomasti paikan päällä. Kotiinvietynä pahvilaatikko vie parhaat aromit pois. Grillin puolelta saa myös perusvalikoiman GP-annoksia.
Lähiöbaari/känkkylän kesätorstain ilmapiiristä välittyi vakioasiakkaiden ja känkkyjään noutavien kävijöiden aikaansaama vilkas paikallistunnelma. Tilat ovat avarat ja ruokailijoille on väliseinillä erotettu neljän siistin pöydän osasto, johon baarin ilma jossain määrin kulkeutuu. Seinillä riippuu runsaasti jalkapallohuiveja, ja katon rajaan on kiinnitetty ruokailijoilta piilossa oleva kohtuukokoinen televisio. Pihalla on autoille hyvin parkkitilaa.
Viiden euron pakettikänkyn tilaus ja toimitus tapahtui tavanomaisen odottelun myötä kotimaisen peruspalvelutason mukaisesti. Känkyssä oli riittävästi täytettä, pohja sopivan ohut ja reunat rapeat. Oreganoa oli laitettu pyytämättä ja lopputulos oli maultaan korkeintaan keskitasoa.
Pizzerian yhteydessä on myös A-oikeuksin varustettu pubi, ja kesäisin voi istuskella patiolla. Varattavissa myös noin kymmenen hengen saunaosasto.
Huom! Keittiö auki arkisin klo 15-23 ja viikonloppuisin klo 12-23.
» Täydennä känkkylän tietoja
» Kerro muuttuneista tiedoista
Kommentoi paikkaa
Kommentit vuodelle 2009
Olen itsekin tykännyt paikasta. Todella "originelli" tunnelma. Ja tarkoitan tätä hyvällä kun tietää mitä odottaa :)
Tosiaan pizzoista kannattaa unohtaa special opera. On meinaan todella suolainen makuelämys. Muita pizzoja voin suositella ja suolaisuus vaivaa vain tuota mainitsemaani special operaa.
Tulee täältä kirkolta asti pyöräiltyä/autoiltua aina sillon tällön Camilloon känkylle. On sen verta mukavaa vaihtelua paikkakunnan tarjontaan.
Kannattaa kokeilla!
Käväisimme porukalla pitsalla pari päivää sitten, ja täytyy kyllä antaa isot kiitokset sekä hintatasosta, että palvelusta. Seurueellemme ilmoitettiin ystävällisesti, että valitettavasti uuni on vasta tunnin kuluttua lämmin, mutta pitsat luvattiin pyöräyttää heti, kun paistaminen onnistuu. Paikka oli siisti, ilmastointi pelasi eikä minkäänlainen "örvellys" häirinnyt ainakaan iltapäivästä syömisrauhaa.
Ainoan miinuksen annan pitsan suolaisuudesta, mikä tosin saattaa johtua allekirjoittaneen valitsemasta kinkku-salami-combosta, yhdistettynä muihin täytteisiin. Mutta kerrankin sai pitsaa, jossa pohja oli täysi kymppi; rapea, maistuva ja tarpeeksi ohut, eikä sitä perinteistä pullamössöä, mitä oulun känkkylöistä on tottunut saamaan. Tänne täytyy hurauttaa toistekin syömään, kun pitsa ja limu heltiää ennekuulumattomaan seitsemän euron hintaan!
Täältähä saa myös grilliruokaa ja kebabbia. Kebab&Ranskalaisilla oli hyvää, hintakaa ei päätä huimannu 5,- makso ja koko tyroksilaatikko oli täynnä ruokaa. Tosin mausteita ois kaivannu, ku ei ollut kebabkastikkeen lisäksi muuta. Salaattina oli muutama tomaatin palanen ja suolakurkun palanen. Tosin en tuolla hinnalla muuta voi oottaa.
Ranskalaiset oli hyvin paistettu, ei olleet edes lötköjä kuletuksen jäläkeen. kebab tosin maistu, tän tuotoksille: Ab Korv-Görans Kebab Oy, mutta ei sekää pahaa ollu.
Ihan hyvää ja voi testata joskus myös makkaraperunat, olikohan myös hampurilaista listoilla jne.
Hyvät pizzat ja loistava palvelu edelleen! On ainaki 4 vuotta ku viimeksi käyny, eikä ollu mihinkää pizzan maku muuttunu. Suolastahan tuo on aika reilusti, jos opera specialiin ottaa. Mutta muuten hyvää ja rapeaa pizzaa.
No ne vakioasiakkaat, jotka istuu siellä varsinki ku ilta aikaa sattuu paikalle, niin pikkasen ahistaa. En kyl jäis pizzaa 21 jäläkeen lauantai-iltana syömää sinne, jos en ois itekää humalassa. Melu oli sellasta.
Normaali pizzan hinta 6,-, muista hinnoista en tiiä mitää. Mutta neki on varmaan nouseet ku pizzan hinta on noussu.