Kaikki » Känkkyä ja kebabia » Da Mario

Da Mario
  Oulun vanhin känkkylä uusiutunut

Pizza Olutta ja/tai Siideriä
Da Mario syksyllä 2008

Hinnasto (20.03.2008)

Da Mario on perinteikäs uranuurtaja, sillä ensimmäisen kerran se avasi ovensa nykyisessä osoitteessaan vuonna 1981. Pitkän historiansa johdosta paikka on kerännyt vannoutuneen kanta-asiakasryhmänsä, jonka mielestä DM:n känkyt ovat niitä ainoita aitoja känkkyjä Oulussa.

Da Mario uusi sisustuksensa ja osin pizzalistansakin maalis-huhtikuussa 2007. Uusi sisustus edustaa selkeästi pizzapaikkojen fiinimpää kärkeä, joskin tuttu hämyisyys on jätetty vielä tunnelman luojaksi. Erikoisuutena kiviseinään integroitu iso akvaario, josta ei valitettavasti kuitenkaan saa tilata itsevalitsemaansa fisua pizzan päälle.

Salaattipöytä edustaa myös parempaa kärkeä, tarjolla oli testihetkellä perusraasteen lisäksi pastasalaattia ja lisätilpehöörejä peräti kahdella kastikevaihtoehdolla. Nykyään juomapuoli kattaa myös viinit.

Yksi kaenkky.comin kannalta historiallinen plussa on mainittava alkuperäisestä Da Mario -raportista:
"Paikan DJ soittaa känkkyhenkistä laukkamusiikkia."
Tämä pätee vieläkin, testihetkellä 2007.

TJEU:

Tsekkaa myös: Oulun känkkyhistoria!



» Täydennä känkkylän tietoja
» Kerro muuttuneista tiedoista




Kirjoitettu maanantaina, 08.06.2009 06:16 Petteri / KTF
Päivitetty maanantaina, 08.06.2009 06:26 Anu / KTF



Kommentoi paikkaa

Nimimerkkisi  
Kommentti

Ohje:
2x Enter
 = kappalevaihto
Olen lukenut Kaenkky.com moderointilinjan ja hyväksyn sen.
 ^   Huom! Rasti ruutuun on pakollinen kommentoidessa.
KänkkyAuth IP-osoitteesi perusteella et ole kotoisin Suomesta, joten ole hyvä ja todista olevasi ihminen valitsemalla oheisista alasvetovalikoista oikeat täytteet kinkku-aura-ananas -pizzaan. Mikäli valintasi ovat virheelliset, kommenttia ei tallenneta järjestelmään lainkaan.

Kokoa kinkku-aura-ananas -pizza, ole hyvä:



Kommentit vuodelle 2010

Arkisto: 2010 (8)  2009 (22)  2008 (27)  2007 (39)  2006 (30)  2005 (31)  2004 (26)  2003 (31)  

Että on nätti paikka sisältä, HUH HUH! Pizzat ihan hyviä ei valittamista mutta paikka tosi viihtyisä, asiakaspalvelu oli nopiaa mutta sujuvaa.
Tulipas käytyä ja täytyy sanoa, että on paikka kyllä kovin suosittu. Arkipäivänä iltapäivällä ihan täynnä ja porukkaa lappaa sisään kuin viimeistä päivää. Moni toteaa toivottoman tilanteen ja kääntyy ovelta pois kun huomaa, että ruokapaikkoja ei ole vapaana. Hyvällä paikalla on kävijänsä - lisäksi paikka on hyvällä paikalla ihan ydinkeskustassa, joten kävijöitä riittänee myös tämän vuoksi.

Pizza oli ok, ei elämää suurempi muttei huonokaan. Salaattipöytä oli erittäin hyvä ja monipuolinen, kiitos tästä.

Tosi hyvä hinta-laatusuhde ollut jo parin vuoden vierailujen ajan. Tilaus kyllä haettu pöydästä aika ripeään ja maksu kassalle. Ja saahan sitä kysyä sisälle astuessa mikä on talon tapa jos on epäselvää.. Lapponia special ja mamma mia, kannattaa kokeilla Onhan tuolla joskus aika täydet pöydät (=hyvä paikka), mutta ei todellakaan joudu odottelemaan palvelua tai ruokaa niin pitkään ku joissain "oikeissa ravintoloissa"!
Täälläkin on pakko puolustaa Da Mariota. Yleensä aina käyn juuri täältä hakemassa pitsat ja kertaakaan en ole ollut sekä asiakaspalveluun että ruokaan muuta kuin tyytyväinen. Minunkin täytyy sitä kysyä, että kuinka monessa pitseriassa sitten asiakasta tervehditään, hänet ohjataan pöytään ja aterian jälkeen hänelle tuodaan lasku. Eipä taida sellaisia pitserioita pahemmin olla. Täytyy muistaa, että Da Mario on kuitenkin suhteellisen pieni pitseria ja henkilökuntaa on yleensä paikalla kaksi: kassaneiti/tarjoilija ja pitsanpaistaja. Ko. paikka on niin suosittu, että tämä tarjoilija joutuu jatkuvasti olemaan yhtä aikaa kassalla ja viemässä pitsoja. Millähän aikaa mahdatte kuvitella hänen sitten tämän lisäksi käyvän terhvehtimässä asiakkaat ja ohjaamassa pöytään? Tuo mainittu laskusekaannus on tietenkin ikävä asia, mutta muistaa täytyy, että asiakaskin voi tuossa tilanteessa käyttäytyä "väärin". Jos sieltä tulee "huutoja" laskun maksamisesta, niin kaikki eivät suinkaan välittömästi pysähdy ja kohteliaasti tule sanomaan, että lasku on kyllä maksettu (yksi maksoi monen puolesta). Muistaa täytyy sekin, että Da Mario on aika sokkeloinen paikka eikä työntekijöillä ole varmasti helppo nähdä esimerkiksi salaattipöydän ja sen edessä olevan pylvään takaa kuka sieltä on lähtemässä ja ovatko juuri lähtijät käyneet äskettäin maksamassa laskun. Da Mario on pitseria hyvät ihmset, ei täysmittainen ravintola kuten vaikkapa Amarillo.
En ymmärrä miksi tällaista asiaa täällä vatkataan. Itse olen asioinut useasti ko. paikassa ja olen ollut todella tyytyväinen sekä pizzaan että palveluun. Paikkahan on kaupungin parhaimmistoa omalla alallaan ja vanhin känkkylä, joka kertoo jo jotain paikasta. Kaikillahan sattuu huonoja päiviä. Ehkä tarjoilija ei ole nähnyt tai ymmärtänyt vihjaustasi laskusta. En usko, että kukaan ajattelee olevasi tyhmä asiakas ja häiritseväsi häntä. Eihän hän muuten alalla olisi. Kukaanhan ei pakolla työtä tee tässä maassa. Naurettavaa, että noinkin voi ajatella.
En ole känkkylä-asiantuntija joten en voi Arkalle antaa tarkkoja tilastotietoja. Da Marioon sisään astuessa ainakin tuolloin tarjoilija oli viemässä laskua pöytään. Sen vuoksi oletin että tarjoilija (tai mikä lie lippispää-juoksupoika ollut) kuittaisi kun yritin vinkata maksamishalukkuuttani. Näin ei käynyt. Ilmeisesti olin tyhmä asiakas koska häiritsin häntä. Olisi varmaankin hirmuisen vaikea laittaa esim. kylttiä tiskin yläpuolelle vaikkapa tyyliin "Tilaus ja maksu kassalle". Me suomalaiset olemme vain niin p*keleen lammasmaista jengiä että menemme kyykyssä ja nöyrinä mihin tahansa läävään arvuuttelemaan, millä tuulella herra/neiti tarjoilija sattuu olemaan. No, minä en enää, tuli mitta täyteen.
"Aina pitää arpoa, tilatako lasku pöytään vai helpottaako henkilökunnan vaivalloista liikehtimistä menemällä maksamaan tiskille."

Kuinka monessa _känkkylässä_ maksetaan muualle kuin tiskille?

Olin paikalla Da Mariossa kun kaikinpuolin siististi käyttäytyvää 3-henkistä seuruetta syytettiin uloslähtiessä maksamatta jättämisestä vaikka seurueen mieshenkilö kävi ennen lähtöä maksamassa ostokset tiskillä. Sentään vaisu anteeksipyyntö esitettiin kun asia selvisi. Ei riitä. Amatöörimäistä siellä on meininki muutenkin: Kun menee sisälle, ei tervehditä, ohjata pöytään tai edes kehoteta tulemaan itse tilaamaan tiskiltä. Asiakkaana ei ole mitenkään tervetulllut olo, pikemminkin typerä. Sama juttu maksun kanssa: Aina pitää arpoa, tilatako lasku pöytään vai helpottaako henkilökunnan vaivalloista liikehtimistä menemällä maksamaan tiskille. Eipä tule enää tuolla käytyä. Oulussa on sentään muutama paikka jossa tajutaan mitä tarkoittaa sana "asiakaspalvelu". Kumartelua ja punaista mattoa jalkojen alle harva asiakas vaatii mutta ihmismäistä kohtelua sentään...
Arkisto: 2010 (8)  2009 (22)  2008 (27)  2007 (39)  2006 (30)  2005 (31)  2004 (26)  2003 (31)  
Arvosana

Palvelu

3.0

***
-
*
-

Ruoka

3.4

***
-
*
-

Miljöö

3.4

***
-
*
-

Arvosana

3.3

***
-
*
-

84 käyttäjän mielipiteet.
Da Mario
Yhteystiedot:

Kategoria:

Aukioloajat:

Maksutavat:
Muuta tietoa:
Avattu vuonna:
GP.blog
Rekisteröityneet käyttäjämme ovat käyttäneet tähän paikkaan rahaa yhteensä 1 061.30 euroa.