Kaikki » Makuja maailmalta » Take Away Fast Food

Take Away Fast Food
  Tiukkaa pikakiinalaista kotipakettiin

Etnoruokaa
Take Away Fast Food syksyllä 2008

Hinnasto puuttuu!

Entisen Kebab Housen tiloihin avattu Take Away Fast Foodin nimellä kulkeva pikaruokapaikka on sitten testattu.

Paikka jatkaa edeltäjiensä tapaan pienehkönä pikaruokapaikkana. Keskellä asiakastilaa on kahdeksan hengen pöytä ja laitamilla on korotettuja pöytätiskejä jakkaroineen 15 asiakkaalle. Yleisilme todella siisti ja kiinalaishenkistä rekvisiittaakin löytyi. Keittiö avautuu suoraan asiakkaan nähtäväksi ja sen voi todeta siistiksi. Yksinkertaista ja tyylikästä.

Ruokalistalla on tarjolla kolme lihavaihtoehtoa (härkä, kana, porsas) ja kasvisvaihtoehto ja näihin on mahdollista valita sitten muutamasta kastikevaihtoehdosta se Sopivin (talon tapaan, hapanimelä, carry(?), valkosipuli, chili). Valittu vaihtoehto kootaan sitten nestekaasuliekillä kuumennettuun wok-pannuun ja liekitetään paikan päällä. Lopputulos on erinomainen.

Annokseen kuuluu luonnollisesti riisi. Riisi on itsessään aika kuivakkaa tavaraa, joten se vaatii seurakseen soijaa. Ja soijaahan saa tiskiltä pyytämällä tai purkista ottamalla. Erikoismaininnan ansaitsee talon chilikastike, mitä voi annostella omantunnon ja järjen himmeän valon sallimissa rajoissa annoksen päälle. Kastike on ainakin minun makuuni sopivan jäykkää ja tulisuusaste kohdallaan. Maku ja tulisuus tuntuu, mutta leuka ei sula. Muy bien miten hyvää.

Annos nautitaan kertakäyttöisen pahvilautasen päältä tai pakataan pahvitötsään kotiinkuljetettavaksi. Hinta ennen 21.00 on 5,50 ¤ ja sen jälkeen 6,00 ¤. Hinta on yöaikaan hieman kova, mutta vastannee kuluja. Saatavilla on myös kevätkääryleitä 1,50 ¤ hintaan. Juomat tavanomaista hintatasoa: vesi 0,5 ¤, 0,5l maito 1 ¤, 0,35l limu 1,5 ¤ ja 1,5l limu 3,90 ¤.

Yleisarvosanana annan erinomaisen. Palvelu toimi, paikka oli siisti ja ruoka hyvää. Suosittelen!

Hep! Aukioloajat ovat nykyään "moniosaiset", joten tässä tarkennuksena:
Ma-To 11-21
Pe 11-21, 00-05
La 13-21, 00-05
Su 13-21



» Täydennä känkkylän tietoja
» Kerro muuttuneista tiedoista




Kirjoitettu tiistaina, 26.02.2008 12:41 Petteri / KTF
Päivitetty tiistaina, 26.02.2008 18:45 Anu / KTF



Kommentoi paikkaa

Nimimerkkisi  
Kommentti

Ohje:
2x Enter
 = kappalevaihto
Olen lukenut Kaenkky.com moderointilinjan ja hyväksyn sen.
 ^   Huom! Rasti ruutuun on pakollinen kommentoidessa.
KänkkyAuth IP-osoitteesi perusteella et ole kotoisin Suomesta, joten ole hyvä ja todista olevasi ihminen valitsemalla oheisista alasvetovalikoista oikeat täytteet kinkku-aura-ananas -pizzaan. Mikäli valintasi ovat virheelliset, kommenttia ei tallenneta järjestelmään lainkaan.

Kokoa kinkku-aura-ananas -pizza, ole hyvä:



Kommentit vuodelle 2008

Arkisto: 2013 (3)  2012 (6)  2011 (3)  2010 (6)  2009 (14)  2008 (18)  2007 (19)  2006 (16)  2005 (19)  2004 (30)  

ah tätä paikkaa on ikävä!Ihan parasta!Härkää chili- tai valkosipulikastikkeella ei voita mikään!Aina pakko väkisin vääntää viimeisetkin murut nassuun,koska ruoka vaan on niin hyvää.
Kävinpä taas hakemassa härkä curry ja hyvää oli. Tätä parempaa annosta ei Oulusta saa.
On tullut haettua nyt viimeaikoina useampaankin kertaan yömätöt täältä. Laatu ei notkahda pikkutunneilla, vaan annokset ovat yhtä isoja ja maukkaita kuin päiväsaikaan. :) Ei todellakaan mitään valittamista, täällä hinta ja laatu kohtaavat ja paikka palvelee erinomaisesti take away tarkoituksessaan.
Ruoka on hintaisekseen todella hyvää, kilpailee kalliimpien kanssa kevyesti. Palvelu on tasaisen hyvää, ei ehkä erityisten motivoitunutta, mutta voiko näiltä paikoilta enää sellaista vaatia. Miljöö.. no, suht. hirveä, sisälläkin on kylmä. Eli ruoat kotiin ja nauttimaan.
Viime aikoina tullut haettua useita eri variaatioita kyseisestä paikasta ja olen kyllä joka kerta ollut oikein tyytyväinen.
yöllä tuli haettua chilipossua. erittäin maistuvaa oli ja ruuan sai nopeasti. maha tuli täyteen. käyn uudestaankin
Hinnat ilmeisesti nykyäänkin myös päiväsaikaan 6 euroa? En tiedä nouseeko tuosta yöksi vielä.

Joka tapauksessa, mesta tuli testattua ja oli tosi positiivinen yllätys! Kanaa currykastikkeessa, mielettömän hyvää! Kana oli juuri sopivan pehmeää ja maukasta, kastike hieman tulista muttei polttavaa ja riisi ehkä suurimpana yllätyksenä erittäin maistuvaa. Palvelu oli kohteliasta ja nopeaa, sisustus yksinkertainen, mutta paikkaan sopiva. Ensisijaisestihan tämä onkin takeaway-paikka, kuten nimestä huomaa. :D Annoksen koosta ei myöskään voi moitetta sanoa, ei kaikkea meinannut jaksaa kerralla syödäkään! Hinta ja laatu kohtaavat täydellisesti.

Suosittelen! Kokeilkaa ihmeessä. :)

Teik avai fääst fuud saattaa olla suht siedettävä kinkkipaikka päivisin, mutta öiseen aikaan neuvoisin välttämään. Kännikaloille myydään niukkuutta, annoksista on karsittu suurin piirtein kaikki vihannekset. Viime viikonloppuna tilaamani setti koostui ylikypsästä broilerista ja kiinankaalin paloista. Kaiken lisäksi riisi pääsi kokilta loppumaan, eikä kysettäkään rahallisesta hyvityksestä. Hieman keskusteltuani asiasta suostuivat tekemään yhden extra-annoksen.

Paljon parempaa yökinuskia on tarjolla Flavour Palacessa ja melkein samaan hintaan.

Känkyn avulla löysin paikan. Tässä paikassa, jos jossain hinta-laatusuhde on kohdillaan. Olen testaillut erilaisia kana annoksia ja hyviä ovat olleet. Epäilin ensimmäisellä kerralla, että voiko noin halvalla saada hyvää kiinalaista ruokaa. Mutta paikka täytti odotukset mennen tullen ja palatessa:)
Tulee aika usein kotimatkalla täältä haettua ruokaa. Chilikana todettu oikein maistuvaksi ja hinta on loistava vaikka viime kesästä onkin noussut.. Asiakaspalvelu on ystävällistä :) Paikkaan en jäisi välttämättä syömään.
Annokset pienempiä kuin muualla ja kaikki pakattuna samaan rasiaan. Chilikana oli positiivinen yllätys ja varsinkin kevätrullat, jotka oli hinnoiteltu 1,50e/kpl, joita tilasin kaksi ja joita olikin loppujenlopuksi 8 kappaletta (olivat lyhyempiä, noin puolet odotetusta pituudesta) riemastutti.

Paikanpäällä syöminen ei houkuttanut, puitteet olivat vaatimattomat, mikä kuitenkin ehkä henkii sitä take-away-ideaa. Koristeissa oli yritystä mutta kokonaistunnelma jää varsin teolliseksi ja keinotekoiseksi. Ehkäpä musiikki piristäisi tätäkin paikkaa.

Keittiöön en välittänyt nähdä, se oli yhtä raaka ja hengetön kuin asiakkaidenkin tila. Kokkien toiminta ei tehnyt vaikutusta ja heista toinen yskiskeli, ei kuitenkaan siinämäärin että se olisi ruokahalua vienyt.

Ei olisi muuten tullut käytyä mutta oli sopivasti tyhjillään siinä missä muut paikat olivat tupaten täynnä joten päätin kokeilla ja kyllä se kannatti, tilaisin toistekin samassa tilanteessa. Lisäksi huomattakoon että tämä lienee kaikista Oulun kiinalaisista myöhäisimpään auki, mikä on plussaa.

on tullu haettua useastikki, itelle chilihärkää ja rouvalle mietoa kanaa... annos on iso ja väkisellä pitää syödä kaikki ettei jää mätänemään... plussia; hinta, nopeus, sijainti, maku
Monesti tultu käytyä paikassa ja taas kerran ylsi odotuksiini. Chilihärkä oli sopivan tulinen, ei suu pala loppuillaksi, mutta tarpeeksi tulinen omaan makuun.

Kevätkääryleet olivat myös hyviä, ei jättimöhkäleitä vaan sopivia parin suupalan kokoisia.

Aivan loistavaa ruokaa, ja annoskokokin on sopiva. Chilihärkää en ole mistään saanut parempana ja palvelu toimii.
Joop kävin pari päivää sitten hakemassa mätöt täältä. Tilasin härkää hapanimeläkastikkeessa. Kastikkeessa oli pelkkää kiinankaalta ja härkää masentavaa.
Odotin hirveyttä, mutta olin oikeastaan positiivisesti yllättynyt. 5,5 euron hintaiseksi valkosipulihärkä oli aivan hyvää.
Pari kertaa tuli käytyä vuoden 2007 aikana ja todettua annokset pieniksi ja muovisen makuisiksi. Liekö muuttunut sen jälkeen, mutta en käy kokeilemassa enää. Arvosteltu aivan yläkanttiin täällä.
Hinta 5,50¤ ennen klo.21, ja sen jälkeen 6¤ Käytiin uuden vuoden yönä hakemassa annokset mukaan. Olivat huonoimmat mitä olen koskaan ostanut. Annos oli todella pieni! Pakattu semmoiseen ranskiksille tarkoitettuun pahvirasiaan. Siinä oli vetiset riisit ja soossi samassa pikku purkissa. Kastikkeen seassa oli revittyä lehtisalaattia, joka juuttui ikävästi kitalakeen. Kevätkääryleet olivat loppu. Paikka ei houkutellut jäämään paikanpäälle syömään.

En suosittele, enkä käy jatkossakaan.

Arkisto: 2013 (3)  2012 (6)  2011 (3)  2010 (6)  2009 (14)  2008 (18)  2007 (19)  2006 (16)  2005 (19)  2004 (30)  
Arvosana

Palvelu

3.1

***
-
*
-

Ruoka

3.6

***
-
*
-

Miljöö

2.3

**
-
*
--

Arvosana

3.0

***
-
*
-

45 käyttäjän mielipiteet.
Take Away Fast Food
Yhteystiedot:

Kategoria:

Aukioloajat:

Maksutavat:
Avattu vuonna:
Samalla paikalla
GP.blog
Rekisteröityneet käyttäjämme ovat käyttäneet tähän paikkaan rahaa yhteensä 432.65 euroa.