Kaikki » Makuja maailmalta » Olimpos

Olimpos
  Cross-kitcheniä aidoimmillaan

Pizza Kebab Etnoruokaa Kasvisruoka Olutta ja/tai Siideriä Tiukkaa viinaa Pyörätuoliystävällinen
Olimpos talvella 2010

Hinnasto (www-sivu)

Pakkahuoneenkatu 6:ssa nykyään vaikuttavan Olimpoksen keittiö on cross-kitcheniä aidoimmillaan, sillä ruokalistalta löytyy niin italialaista, espanjalaista, kreikkalaista kuin turkkilaistakin sapuskaa.

Sisustukseen ja puitteisiin on panostettu ja kokonaisuus on ainakin omaan silmään oikein viihtyisä ja valoisa. Asiakaspaikkoja löytyy sellaiset heittämällä 80-100 ja tilasta voi erottaa tarvittaessa erillisen kabinetin. Hyvä vaikkapa vähän isomman porukan omille kinkereille.

Keittiö on todellakin cross kitcheniä parhaimmillaan, eli edustetuista maista on poimittu parhaita herkkuja päältä ja kokonaisuus on pistetty yhteen pakettiin. Jokaisen ruokalajin alkuperämaa on merkitty ruokalistalle ja näin on mahdollista ottaa alkupalat Turkista, pääruoka Italiasta ja jälkiruoka Kreikasta. Joku voisi sanoa sillisalaatiksi, mutta itse en näe erityistä syytä takertua johonkin tiettyyn maahan / keittiöön. Ja Oulusta löytyy nykyisellään jokaisen edustetun maan erityiskeittiö, jos haluaa takertua tiettyyn tyyliin. Ruokalistalta näytti löytyvän myös muutama annosvaihtoehto kebabia ja känkkyä, joskin hinnat kertoivat annosten olevan todennäköisesti hieman totutusta poikkeavia.

Alkutestausten jälkeen paikassa on tullut vierailtua muutamaan kertaan. Palvelu on joka kerta ollut aktiivista ja lämmintä, kuten Välimeren asiakaspalveluhenkeen kuuluu. Tilatut ruoka-annokset tulevat nopeasti ja muutenkin kaikki on pelannut oikein mukavasti.

Ruoka-annokset ovat kookkaita ja makukin on kohdallaan. Ohikuullun keskustelun perusteella isonälkäisten kannattaa kertoa Isosta Nälästä, jotta ruokaa todellakin tulee tarpeeksi ts. annoksissa on kait säätövaraa. Ja jos jää nälkä, niin kannattaa kertoa siitä tarjoilijalle. Myös seuruiden kohdalla kannattanee neuvotella ruokalajeista.

Hinnoiltaan pääruoat näyttivät pyörivän keskimäärin 10-25¤ välillä. Alku- ja jälkiruoat olivat ehkä jonkin verran totuttua kalliimpia, sillä keskihinnat olivat viiden-kuuden euron yläpuolella. Lounaslistan ruoat näyttivät pyörivän siinä kymmenen euron tienoilla.

Alkutuntumalta oikein mukava paikka. Palveluun panostaminen on Oulussa kova sana ja puitteet ovat kunnossa. Suosittelen.

Keittiö avoinna ma-la 11.00-00.30, su 12.00-23.00, baari avoinna ma-la 11.00-02.00 su 12.00-24.00.



» Täydennä känkkylän tietoja
» Kerro muuttuneista tiedoista




Kirjoitettu keskiviikkona, 26.08.2009 12:01 Petteri / KTF
Päivitetty sunnuntaina, 17.01.2010 17:27 Anu / KTF



Kommentoi paikkaa

Nimimerkkisi  
Kommentti

Ohje:
2x Enter
 = kappalevaihto
Olen lukenut Kaenkky.com moderointilinjan ja hyväksyn sen.
 ^   Huom! Rasti ruutuun on pakollinen kommentoidessa.
KänkkyAuth IP-osoitteesi perusteella et ole kotoisin Suomesta, joten ole hyvä ja todista olevasi ihminen valitsemalla oheisista alasvetovalikoista oikeat täytteet kinkku-aura-ananas -pizzaan. Mikäli valintasi ovat virheelliset, kommenttia ei tallenneta järjestelmään lainkaan.

Kokoa kinkku-aura-ananas -pizza, ole hyvä:



Kommentit vuodelle 2007

Arkisto: 2010 (50)  2009 (16)  2008 (10)  2007 (24)  2006 (32)  2005 (36)  

Kävimme ko. paikassa ja kuten edellinen kirjoittaja totesi niin tarjoilijoiden ammattitaito on todellakin kaukana hyvästä. Edes pöytään ei osattu oikein ohjata vaan jouduimme omatoimisesti hakeutumaan meille varattuun pöytään. Ikävää heti aluksi...

Paikka oli ehkä puolillaan ja silti jouduimme odottamaan annoksiamme suhteellisen kauan. Hyvää kannattaa odottaa, mutta tässä tapauksessa asia oli ihan toisin. Ruoka oli mautonta, täysin mautonta. Lohkoperunat olivat raakoja valmispakasteperunoita, joita ei edes oltu uppopaistettu, korkeintaan mikrossa lämmitetty. Perunoissa ei ollut lainkaan suolaa. Kysyin tästä tarjoilijalta ja kuulemma on tarkoituksella näin, että jokainen voi laittaa itse suolansa ruokaan. Ensimmäistä kertaa minulle tulee vastaan että ravintolassa tehdään mautonta/maustamatonta ruokaa. Siinäpä sitten itse maustelet kylmät raa'at perunasi. En edes jaksa aloittaa pihvistä, sanotaanko vain että medium oli 10 sekuntia vaille welldone... Punaviinikastike oli pahinta mitä olen ikävä maistanut. Siitäkin annoin palautetta ja tarjoilijan mukaan maku saattaa johtua alkoholittomasta punaviinistä. Erikoista...

Oli viimeinen kerta tuossa paikassa. En voi suositella kenellekään.

Ravintolan tarjoilijoiden ammattaito on hyvin kaukana siitä mitä sen pitäisi olla. Edes perusteita ei osata :( Pistää negatiivisesti mieleen. Laskut joutuu aina maksamaan kassalle, palvelua ei siis saa. Ravintola on myös varmaan ainut Oulussa jossa esim. siideriä tilaava joutuu vielä lisäksi maksamaan vedestä, myös siinä tapauksessa että sitä tilasi kaveri.. Ala-arvoista. Ruoka on perusruokaa, ainut tunnettu mauste on suola. Onneksi kalaan ei muuta tarvitakaan, se oli hyvää.
Joulukuisena launtai-iltana paikka oli yllätyksettömästi aivan täynnä. Korkean metelitason varmisti paikalla ollut tiernapoikaryhmä. Itse ruoka-annoksena oli 22,90¤ maksanut sisäfilepihvi vuohenjuustolla sekä lohkoperunat ja salaatintapaista. Annos ei kyllä oikein tasoltaan vastannut saman hintaluokan kilpailijoiden appeita, koska aika hyvää pihvi-juusto -kokonaisuutta lukuunottamatta sapuska oli hyvin perustasoa. Esim. lohkoperunat taisivat olla normaaleja känkkylöiden valmispottuja ja salaattikin oli varsin simppeli kurkku-tomaatti-salaatinlehti -kombinaatio. Tuttuun tapaan ruokaa oli paljon, mutta tuossa hintaluokassa ei sillä vielä ainakaan minun ruokarahoistani kamppailla.

Miinusta, että myös aiemmin hyvinkin kustannustehokkaat peruskebabit ovat nykyisellään hinnaltaan reilusti yli 10¤ .

että silleen...eipä jaksa innostua - 03.12.2007 21:57
Viikko sitten kävin. Pöytä heilui - tarttis varmaan käyttää meisseliä. Ahdasta oli, että oululaisten mielestä vissiinkin hyvä ruokapaikka. Niin se ruoka. Hmmm... ei mitenkään erikoisen hyvää, mutta sitä oli paljon ja ihan syötävää ja hintavaakin.
Kempeleen Kokoomusnaiset kiittävät hyvää palvelua ja erittäin maukasta illallista; uunilampaasta olimme kuulleet ja oli kyllä maineensa veroinen!
Ko. paikassa on salin puolella kaksi sellaista ilmanraikastajaa, jotka suihkauttavat aika-ajoin ilmaan voimakasta tuoksua. Ruoka oli kyllä hyvää, salaatti oli raikasta ja tzatziki erinomaista, mutta minua häiritsi suuresti se voimakas keinotekoinen tuoksu, joka paikkaa hallitsi. Jatkossa aion hakea sieltä ruuat kotipakettiin.
Kahdesti olen nyt paikkaa kokeillut ja täytyy sanoa, että ei ole minun suosikkipaikkojani. Eka kerralla kokeilin sisäfilepihviä (Olimpoksen pihvi kreikkalaisittain) ja oli kuin puuta olisi syönyt (ei makua ja kuivaa). Tarjoilija kaatoi tilaamani kivennäisveden toiselle pöydässä olijalle ja hän ehti siitä vahingossa yhdesti ryypätä kun luuli vedeksi. Tarjoilija kysyi, että voinko ottaa sen lasin. En voinut, pyysin uuden. Yhdelle seurueemme jäsenelle tuli väärä jälkiruoka, kysyttiin että voisiko hän ottaa sen. No hänelle se sopi tällä kertaa.

Toisella kerralla otin kebab annoksen. Ei ollut göremen veroinen. Tzatzikki oli makuuni vähän liian tönkkiä (paksua). Lisäksi sitä vihreää rehua (maustetta, mitä lienee) oli siihen annoksen pinnalle ripoteltu aivan liikaa, en tykännyt.

Ikkunan edessa olevassa loosissa penkin ja pöydän väli oli tällaiselle ruoan suurkuluttajalle melko ahdas kokemus. Hieman väljyyttä olisi kaivannut.

Paikka oli nostanut hintojaan aika reilulla kädellä. Esim. ennen 10 euroa maksanut kasvisannos on noussut 15 euroon. Suurin osa alle 15 euron annoksista on noussut ainakin 3 euroa. Aika kovat hinnat ravintolaksi, jonka lohkoperunat on suoraan pakastimesta. Entinen vakiopaikka, mutta nyt ruuan taso ei todellakaan vastaa uusia hintoja, joten äänestän jaloillani.
Ei toimi homma lainkaan. Annokset meni eka yrittämällä väärään pöytään ja pikkutakkijätkät haki kebabia tiskiltä kotipakettiin niinkuin jostain grillistä. Yrittää siinä sitten syödä ja kuvitella olevansa hienommassakin paikassa. Pakko mennä joku kerta kostoksi Seurahuonelle ja sulloa sisäfileet styroksilootaan. Annokset ovat isoja, lammas maksan makuista ja lihaskalvon viiruttamaa (surkeinta mitä Suomesta olen saanut). Salaatit ovat perhanan hyviä.
Antalialainen uunilammas ehdottomasti parasta tässä paikassa. Sisään leivottu kebab pizza ei myöskään paha. Ja kuten jo alla mainittu kesällä paikka on aika kuuma
kivaa kivaa kivaa mutta ei läheskään hyvääää.en tiedä mistä jotkut tykkää ja mitä ne tietää ravintolassa syömisestä mutta jos haluaa ahmia niin hyvä paikka mutta ei todellakaan nautiskella ruuasta.
Friteemisesta ei mainintaa ruokalistassa - 24.09.2007 15:18
Ruokalistassa ei mainita että vuohenjuustosalaatin vuohenjuusto on leivitetty ja uppopaistettu rasvassa. Joku voi tykätä mutta minulla jäi lautaselle... useimmiten vuohenjuustosalaattien juusto on grillattu, jota minäkin odotin.
Pitakebab fetajuustolla on tosi hyvä annos. 8,50¤ on edullinen hinta, koska laatu on parempi kuin esim. pari euroa halvemmissa pizzerioissa tai vastapäisessä Troijassa. Annos on isokin ja tuoreiden kasvisten runsaudesta plussaa. Varma valinta.
Parasta ruokaa ja palvelua Oulussa! Erityisesti lammas on parasta mitä olen Suomessa syönyt. Vakioasiakkaan palvelu on erinomaista, jäätelöt kaupan päälle! Kannattaa siis suosia paikkaa, olen käynyt seurueen kera ja itsekseni, aina palvelu pelaa. Ainut miinus ehkä kesäaikaan kuumuus, mutta se ei ruokanautintoon vaikuta! Kiva paikka!
Jälleen kerran erinomainen uunilammas ja kermaperunat.Anos oli iso ja lammas todella mureaa.
Kävin paremman puoliskon kanssa syömässä. Sisilian pihvi oli tosi hyvää. Vaimokkeen lammas oli aika suolainen. Ruokaan olimme kuitenkin tyytyväisiä. Miljöö pinnoista pakko nipistää vähän kun paikassa oli aivan hirvittävän kuuma. Ulkona oli aika kylmä, mutta hiki tuli ja oli aika hankala olla siinä kuumuuden määrässä.
Lounastimme paikassa maanataina. Ruuissa ei mitään valittamista, yhtä herkullisia kuin aina. Palvelu oli kuitenkin mielestäni lounasajaksi liian hidasta, ruokaa piti odotella noin 50 minuuttia.
Todella hyvä hinta-laatusuhde. Kokeilkaa ihmeessä esimerkiksi mustekalarenkaita (en ole nauttinut Suomessa missään yhtä hyviä) tai erilaisia lammasruokia. Herkullisia, maittavia ja todella isot annokset.
Rekisteröitynyt käyttäjä Vegeveera - 20.05.2007 22:11
Anu/KTF on muokannut kommenttia 20.05.2007 22:22
Suuntasimme nälissään lauantaina klo 15 kyseiseen ravintolaan. Pöytiä oli vain pari vapaana, ja pöytävaraus olisi ilmeisesti ollut suotavaa. Saimme kuitenkin ihan hyvät paikat. Paikan ilmastointi oli parantunut huomattavasti viime kertaisesta. Toki siihen saattoi vaikuttaa auki ollut ulko-ovi.Tarjoilijat voisivat opetella asiakaspalvelun aakkoset alusta!Asiakkaiden kuullen kiroileminen ja omistajan vaimosta kommentoiminen ei välttämättä ole kovin asiallista..Pöytäjärjestelyissä tuntui olevan myös suuria ongelmia.Kaksi lähellämme istunutta miestä joutuivat vaihtamaan pöytää kesken ruokailun, jotta isompi seurue mahtui istumaan. Tätä ei edes pahoiteltu heille.Ainoa ammattitaitoinen, ja ystävällinen tarjoilija oli kokkinakin.Ruoka oli jälleen aivan ihanaa.Kiitokset alkupalaksi tilaamastamme,suussa sulavasta tzatsikista!Myös pääruoka oli hyvää ja annokset todella valtavat.Hinta-laatusuhde on tässä paikassa kyllä kohdallaan.
Kaenkky Task Force  Kaenkky Task Force vastaa:

Anu/KTF: Henkilöinnit poistettu.
Noin vuoden tauon jälkeen tuli testattua paikan nykykunto Pannun ollessa turhankin täynnä. Yrityksen puutteesta kys.paikkaa ei voi syyttää, tarjoilijat varmasti joidenkin mieleen liiankin tunkeilevia, itse säästyimme kuitenkin turhalta pöytiin tunkeilulta (johtukoha siitä että oltiin nuorisoa ja vanhempaa porukkaa oli viereisissä pöydissä), mutta viereisiin pöytiin käytiin varmaan 5 kertaa kysymässä että maistuko ruoka ja blaa blaa blaa. Omalle kohdalle sattunut tarjoilu oli ihan ok. Sisustukseltaan Olympos on mielestäni alempaa ravintolatasoa. Ruoka - se tärkein osa-alue - oli kuitenkin moitteettomassa kunnossa.. Pizzojen täytteet näytti turhan eksoottisille niin päädyin sitten turvalliseen kebabiin.. Kebab riisillä olikin yksi isoimpia kebabannoksia mitä on tullut syötyä! makukin kiilasi melkeinpä parhaaksi syödyksi kebabiksi ikinä (ravintola Istanbulin jälkeen..). Kokonaisuudessaan kelpo paikka, mutta edelleen se viimeinen laadun hiven paikasta puuttuu, joskin sitä he eivät välttämättä ole tavoittelemassakaan.
Oli kyllä todella nopea palvelu vaikka paikka oliki suht täynä ja palvelu oli asiallista vaikka meitä oliki pelkkää nuorisoa. Ja annos olisi saanut olla vähän isompi, mutta paras kebabannos minkä olen koskaan syönyt.
Ihan hyvää ruokaa, mutta kastiketta on pihvien kanssa liian vähän minun makuuni.

Isot annokset edelleen.

Itse kävin muutamapäivä sitten ja söin heidän suosittelemaa lammasta ja en ole koskaan saanut näin hyvää lammasta. Palvelu oli todella hyvää, ja käytiin vielä lähtiessä kädestä pitäen kiittämässä. Menemme varmasti toistekkin tähän paikkaan, annokset olivat todella isot.
Täällä saa Oulun parasta määmäätä. Siis lammasta.
Arkisto: 2010 (50)  2009 (16)  2008 (10)  2007 (24)  2006 (32)  2005 (36)  
Arvosana

Palvelu

3.6

***
-
*
-

Ruoka

3.7

***
-
*
-

Miljöö

3.7

***
-
*
-

Arvosana

3.7

***
-
*
-

58 käyttäjän mielipiteet.
Olimpos
Yhteystiedot:

Kategoria:

Aukioloajat:

Maksutavat:
Avattu vuonna:
GP.blog
Rekisteröityneet käyttäjämme ovat käyttäneet tähän paikkaan rahaa yhteensä 845.35 euroa.