Kaikki » Känkkyä ja kebabia » La Festa

La Festa
  Pitkän linjan laatukänkkylä

Pizza Kebab Kasvisruoka Olutta ja/tai Siideriä Pyörätuoliystävällinen
La Festa

Hinnasto (04.07.2008)

Vuoden 2004 syksyllä peruskorjattu La Festa sijaitsee aseman läheisyydessä Pakkahuoneenkadun ja Rautatienkadun kulmauksessa. Ympärillä kohtuullisesti parkkitilaa. Itse ravintolatila on savuton ja sisustukseltaan melko viihtyisä. Asiakaspaikkoja on heittämällä viitisenkymmentä ja ainakin viikonloppuisin suosiosta kertoo täysi talo. Tämä luonnollisesti on rajoite krapulapizzaa haettaessa, sillä herkkä mieli on altis liioille ulkoisille ärsykkeille joita väenpaljous tuo muassaan.

Lehtivalikoima on monipuolinen ja ainakin iltapäivälehdet löytyvät tuoreeltaan. Kuriositeettina akvaario kotipakettiin tilaajien odotuspöydän vieressä. Aterimet ovat tehty työkäyttöön ja veitsillä pystyy leikkaamaan.

Känkyt on yleisesti sopivan kookkaita pinta-alaltaan ja maultaan ne ovat keskiluokkaa parempia. Tulisen ruuan ystäville suositellaan listalta Mexicanaa, johon tulee peruksena tulinen kastike ja lisäoptiona lätyn päälle voi ammentaa itsetehtyä chilihilloa pöydissä olevista purkeista. Myös kebab-pizza (18) ansaitsee maininnan ulkonäkönsä (!) ja makunsa puolesta. Lounaaseen kuuluu patonki, ruokajuoma ja kahvi/jäätelö.

Listalta löytyy myös kebabia, pastoja, lasagneita, salaatteja ja erilaisia ruukkuja. Salaattipöytä on känkkylöiden sarjassa parhaimmistoa. Kastikevaihtoehtoja on useampi (pesto, tzatziki, ranskalainen kastike) ja ainakin persikkaa, oliiveita, jalapenoja, ananasta, suolakurkkuja, porkkanaraastetta ja perussalaattisilppua on tavattu pöydän antimista. Juomakaapista löytyy myös useampia olutmerkkejä ja viinilistakin on testaamisen arvoinen.

Hyvätasoinen pitkän linjan toimija.

TJEU:



» Täydennä känkkylän tietoja
» Kerro muuttuneista tiedoista




Kirjoitettu perjantaina, 04.07.2008 13:04 Petteri / KTF
Päivitetty perjantaina, 04.07.2008 23:32 Anu / KTF



Kommentoi paikkaa

Nimimerkkisi  
Kommentti

Ohje:
2x Enter
 = kappalevaihto
Olen lukenut Kaenkky.com moderointilinjan ja hyväksyn sen.
 ^   Huom! Rasti ruutuun on pakollinen kommentoidessa.
KänkkyAuth IP-osoitteesi perusteella et ole kotoisin Suomesta, joten ole hyvä ja todista olevasi ihminen valitsemalla oheisista alasvetovalikoista oikeat täytteet kinkku-aura-ananas -pizzaan. Mikäli valintasi ovat virheelliset, kommenttia ei tallenneta järjestelmään lainkaan.

Kokoa kinkku-aura-ananas -pizza, ole hyvä:



Kommentit vuodelle 2008

Arkisto: 2010 (30)  2009 (40)  2008 (68)  2007 (46)  2006 (59)  2005 (51)  2004 (54)  2003 (31)  2002 (4)  2001 (6)  

Tosi hyvää känkkyä ja viihtyisä paikka!
mistä omistajavaihdosta puhutte??? sama alkuperäinen omistaja kaupparekisterissä ( inoa.fi) uuden vaimonsa kanssa.
Kävin eilen vaimokkeeni kera tutustumassa La Festaan ensi kertaa omistajanvaihdon jälkeen. Pizzojen koko (lue: suuri) oli ennallaan ja täytteiden määrä oli jopa lisääntynyt. 6,5 euroa kebabpizzasta ei ole paha hinta; salaattipöydässä riitti sortimentteja ja palvelu oli ripeää.
Olipa kerrassaan pettymys kun kävin tässä paikassa. Tätäkö ihmiset arvostavat? Jäin ihmettelemään. Siis aivan kuivat känkyt ja huono palvelu. Jos kerran yrittävät olla parempikin ravintola, voisivat ensinnäkin panostaa laatuun. Hinnat ihan jees. Varmaan halvimpia känkkyjä Oulussa, mutta sehän ei takaa hyvää laatua. Jäi huono maku suuhun..
Paikan voisi luokitella jopa ravintolaksi: on herkullisia pastoja ja ruukkuja yms. Mielestäni paikka on parantunut omistaja vaihdoksen myötä!
Kylläpä siellä näyttää se sama vanha jo vuosikausia siellä ollut pizzanpaistaja pyörittelevän edelleenkin pizzoja ja erinomaisia pizzoja pyöritteleekin:) La Festan pizzoissa parasta on ohut ja rapea pohja ja juustoa ja täytteitä on enemmän kuin riittävästi. Palvelu pelaa aina ja on nopeaa. Toki joskus ruuhka-aikaan on jonoa, mutta se nyt on normaalia.
Olipa pettymys. Aikani pähkäiltyäni monen paikan välillä luulin valitsevani ennakolta varman ratkaisun. Omistajan vaihdoksesta en tiennyt, mutta huomasi heti kun tuli tupaan. No lätty oli mikä oli, perus huttua. En suosittele vilpittömästi enää kenellekkään. Pitsa oli mauton ja vetinen. Pohja paksuhko pullamössö. Voi voi, meni hyvä paikka hukkaan.
Hain sunnuntaiaamun krapulakänkyn, känkky oli raaka.
Basic kaenkkyä. Juustoa oli melkoisen paljon. Ei huipennus mutta menihän tuo
Oli positiinen kokemus. Tilasin kinkku, tonnikala, salami -pizzan. Pizza oli maukas ja ISO! siis oikeasti iso. Harvinaista nykypäivänä tämmöinen koko. Ja hintaha oli kai Oulun tasolle ihan normia: 6¤.
Kyllä se on nyt uskottava että vanha kunnon hyvä mexicana lätty on historiaa! Jotenkin maku "mexicana-kastike" on ns laimentunut/huonontunut... Joten takas se entinen lätyn tekijä ja heti!! Varmaan kymmenen vuotta on ollut ehoton ykkösmesta, mut nyt täytyy uus mexicaana mesta ellei tuo evanha kunnon mexi-maku palaa takaisin!!
Tänään oli La festassa kyllä hyvät pizzat, taukoa edelleisestä käyntikerrasta oli kertynyt noin kolme vuotta ja voipi olla, että jatkossa tulee käytyä vähän tiuhempaan tahtiin :)
Aina välillä käyn täällä lounaalla, koska ehdottomasti yksi parhaista paikoista Oulussa. Ruoka tulee nopeasti ja pitsojen laatu on tasainen ja pitsat erittäin maittavia! Ohuet pohjat varsinkin ovat parasta La Festassa.
Tuntuu, ettei noi edelliset kommentoijat ole edes käyneet koko paikassa, kun niin on erilainen mielikuva. Itse olen kokenut, että paikan palvelun taso ja nopeus on parantunut ihan mahtavalle tasolle uuden omistajan myötä. Toki välillä joutuu jonottelemaan kovaan ruuhka-aikaan, mutta se on ihan ymmärrettävää. Ainut ongelma on, että pöydät on aina niin täynnä ettei paikkoja tahdo löytyä, mutta niistäkin tilanteista on selvinnyt pienellä odottelulla. Ruuat ovat aivan erinomaisia ja jopa parantuneet entisestään. Suosittelen!
pettymyksien uhri - 18.10.2008 12:27
Anu/KTF on muokannut kommenttia 18.10.2008 12:57
Olen samaa mieltä edellisten kanssa, että paikan taso on laskenut huimasti. Ei tule enää käytyä kun muualta saa tosiaan parempaa sapuskaa samaan hintaan. Outoa myös tuollainen, että 45 minuuttia joutuu ruokaa odottamaan.
Kaenkky Task Force  Kaenkky Task Force vastaa:

Anu/KTF: Arvailut poistettu.
Kerran kävin, toista kertaa en enään. Kebabbi annos jossa piti löytyä valkosipulikastike oli yllätys: kebabbi annoksen päälle oli kaadettu tomaattikastiketta ja siihen siroteltu valkosipulimurskaa, meneehä se tieten niinki:) Annoksia oottelimme noin 45min, vaikka asiakkaita ei ollut muita paikalla. Pettymys, pettymys.
Pasta Berlusconissa pitäisi olla aurinkokuivattuja tomaatteja mutta perustomaattejahan nuo tuntuivat olevan. Lisäksi leipä on pienentynyt.
Mun mielestä paikan taso ja asiakaspalvelu on noussut huimasti entiseen verrattuna! Känkyt on pirun hyviä ja esim. pastat ja ruukut ovat parantuneet maultaan aivan mahtaviksi! Parempia ei ainakaan Oulusta löydy. On tullu ihan himo tän paikan ruokiin. Ei voi kun suositella ihan kybällä!
oli ennen kantapaikka, ei ole enään. omistajan vaihdoksen myötä laatu huonontunut, jauheliha ei maistunut enää jauhelihalle, liekö vaihtunut jauhelihan maustetapa tai jotain, mutta nyt etsinnässä uusi pitsapaikka. harmittaa ihan vietävästi
Toden totta, La Festan maailmankuulu rullakebab on nykyisin surullinen näky, onko kebabliha loppunut maailmasta? En aio enää hakea pettymyksiä täältä. Suututtaa ja harmittaa.
Maailma ei ole enää yhtä hyvä paikka elää! Ennen niin lihaisa kebabrulla on kutistunut surkean pieneksi, ja nälkä jäi. Hinta oli kuitenkin noussut, kummallista. Enää en hae rullaa sieltä.
Tää paikka on iha sekasi! Pitsat oli kyllä hyviä mutta kepurulla tuli pöytän kahdessa osassa ja kastike oli sen päällä. Normaalisti on tottunut saamaan sen folioon käärittynä. Sekä kun pyysi sitä ihanaa valkosipulikastiketta, sai normaalia kastiketta. Valkosipulia oli sitten muutenvain rullan sisällä. Ja tänään ystävieni kanssa täällä käydessä pöytään kannettiin ensin väärät pitsat, mutta tilanne korjaantui nopeasti. Asiakaspalvelu huonontunut. Ruuan taso suhkoot samana pysynyt.
Entinen "kantapaikka", ei ole enää. Erittäin huonot kokemukset omistajan vaihdoksen jälkeen. Raakaa kebabia annoksessa, pitkin hampain neuvottelun jälkeen annoksen kebabit vaihdettiin (ei suinkaan koko annosta) Olisi kuulemma voinut heidän mielestään syödä. Palveluhenkilökunta muuttunut epäystävälliseen suuntaan, valitettavasti. Hinnatkin olivat nousseet tuntuvasti. Ei siellä kyllä asiakkaitakaan ollut entiseen malliin.
Jos kerran omistaja on vaihtunut, niin ei ainakaan parempaan suuntaan. Pitsassa en huomannut eroa, mutta salaattipöydän salaatti oli ennätyskokoista kaalikimpaletta. Merkittävin huononnus oli asiakaspalveluhenkilöstössä. Ennen täällä henkilökunta ymmärsi kysymyksen "onko teillä omavalintapitsaa" ja osasi myös vastata. Minusta Suomessa peruspitseriassa pitää pärjätä suomen kielellä.
Äppy - 06.08.2008 10:28
Suvi/KTF on muokannut kommenttia 06.08.2008 11:03
Tosi hyvät pastat!! Voittaa jopa Rosson legendaarisen kanapastan mennentullen... Paitsi että kerran ei "saanut" tilata pastaa kun oli kuulemma kokki niin kiireinen.
Kaenkky Task Force  Kaenkky Task Force vastaa:

Suvi/KTF: Kommenttia siistitty.
Jokohan sille pizzalle sais täytettäkin tuohon hintaan.. Viimeksi kotipakettiin kun otin alkukesästä niin vasemman käden sormet riitti katkaravuille. Pohjakin kärsi täytteiden olemattomuudesta, joka oli kovaa ja näkkärimäistä.
JESSS!! Nyt on vanha ja hyväksi havaittu jauheliha taas pizzoissa täytteenä jopa entistä parempana! Välillä oli eri jauheliha kokeilussa, mutta nyt on taas palattu vanhaan hyvään. Siitä isot pojot!!

Myös kuulemma entiseen kebu-lihaan siirrytty takaisin ja hyvä niin. Ainahan sitä voi kokeilla uusia, mutta usein vanhassa vara parempi, niinkuin sanotaan;) Mitä sitä hyväksi havaittua vaihtamaan:)

Kävimme kaverin kanssa syömässä. En pitänyt lainkaan kebabista. Kaveri söi pizzan. Jauheliha pizzassa oli kummallista. Olimme ainoat asiakkaat ja silti palvelu tökki. Maksan vähän enemmän ja menen laadukkaampaan känkkylään ensi kerralla.
Asiakaspalveluhan on nyt mitä mainiointa! Palvelu pelaa ja ruoka on aina niiin hyvää. Omistajanvaihdos on tehty käsittääkseni kesäkuun puolenvälin aikoihin ja ei ole sama kuin Kreikkalaisessa.
Eikös nykyinen omistaja ole sama kuin Kreikkalaisella ravintolallaki? keväällä on kuulemma omistajan vaihdos tehty
Omistajavaihdon myötä emme kannata enää tätä paikka, sanotaanko, että aivan periaatteellisista syistä. Asiakaspalvelu on olematonta.
Normaalipitsojen hinta itseasiassa nyt 6¤, erikoispitsat 6.5¤. Lounas 6¤ sisältö sama, kuin aikaisemmin.

Sisustaan oli tehty edellisen käyntini jälkeen "kasvojen kohotus" ja laatu oli selvästi kokonaisuudessaan, palvelusta alkaen, parantunut.

Mahtavaa! Paikalle on nyt sitten saatu viikko-pari takaperin uusi omistaja, joka on rautainen ravintola-ammattilainen! Olipa kiva nähdä tuttu naama La Festassa. Noista muista omistajanvaihdos- jutuista olen myös hiukka ymmälläni.. Paikalla on ollut ihan viime viikkoihin asti ihan se sama vanha omistaja vuosikausia, eikä tässä välissä ole mitään omistajan vaihdoksia tapahtunut.

Samaa taattua laatua sai pizzan osalta kuin aina ennenkin ja uuden omistajan myötä suunta on varmasti vain ylöspäin:)

Olipa maittava rulla La Festassa. Kokoa riitti vaikka millä mitalla, eikä hintakaan ollut paha. Rulla oli tosin hieman hankala syödä. Tänne rullalle uudestaan kyllä joku päivä.
Mihin perustuu se tieto, että omistaja olisi vaihtunut tässä paikassa? Aika moni kirjoittaa tästä, ja sen mukaan laskeneesta tasosta.
Enpä käy enää syömässä kebabia La Festassa joka ennen oli Oulun paras mutta ei ole enää, omistajan vaihdon yhteydessä lähti paljon asiakkaita ja lähtee lisää kun taso on laskenut roimasti, kannattaiskohan uuden omistajan tehdä jotain ennenkuin paikka kaatuu
Olen aikaisemmin käynyt syömässä useasti, nyt oli puolen vuoden tauko. Olikin todellinen pettymys saada Sisilian kanasalaatti ilman valkosipulipikkelssiä, tarjoilija sanoi että EI se kuulu enää vaikka menussa luki niin. Talonleipä tarjoiltiin paakkuisen maustevoin kera, ei ollut ehtinyt sulaa. Salaatissa oli joukossa paljon vanhaa salaattia. Annos maistui hyvinkin kitkerältä, jäi syömättä loppuun.

Salaattipöydässä oli useat salaattikastikkeet ennen, nyt vain thousand island kastiketta tarjolla.

Patonki oli tangoksi pyöritettyä pizzan pohjaa, joka oli joskus viime viikolla keskeltä raakaa ja nyt kuivunut kovaksi.

Ystävilläni puuttui pizzoista täytteitä.

Äännestän jaloillani, en mene kyseiseen paikkaan enään.

the_predator - 23.05.2008 23:01
Anu/KTF on muokannut kommenttia 24.05.2008 00:21
Alunperin mun lemppari paikka. Mutta muutaman kerran surkean palvelun jälkeen vaihdoin paikkaa...

Moneen kertaan olen saanut odottaa pitsaa yli puolituntia ilman minkäänlaista anteeksi pyyntöä. Salaatti on yksitoikkoista AINA ne samat kaalit yms. Gebabille on joskus ollut ihan oikea valkosipuli kastike, nykyään saat vain 2 ruokalusikallita valkkari murskaa päälle (iiiso miinus) salaatti annoksesta 4/5 oli jäävuorisalaattia ja salaatin kastiketta aina liian vähän. Ranskalaiset sillointällöin raakoja tai muutenvaan löllöjä ja palvelu on keskivertoa huonompaa, stressaantuneet tarjoilijat paiskovat pitsoja eikä hymystä ole tietoakaan. Kokkien kamala ulkoasu saa miettimään "millonkohan noi on pessy viimeksi kädet...?"

Muuta on myös positiivista: Pizza on ollut aina hyvää, täytteet juuri oikeat. Ravintolan sisustus on ok, eikä turhaa musa renkutusta aina. Gebap on yleensä erinomasita mutta poikkeuksiakin on. Annokset valtavia :)

Kaenkky Task Force  Kaenkky Task Force vastaa:

Anu/KTF: Henkilöinnit poistettu.
boikotissa ollut jo jonkin aikaa hinnan nousun ja etenkin sen ettei edes pizzerian omille kotisivuille päivitetä uutta hintaa. TÖRKEÄÄ asiakkaan harhaanjohtamista sanon minä - ja myös kuluttaja-asiamiehellä olisi asiaa.
Peruskänkyt ovat olleet täälläkin jo jonkin aikaa 5,5e. Sen ymmärtää (jotenkin) että kotisivuille tuo on hidasta päivittää, koska se voisi olla huonoa mainosta, mutta ainakin tähän artikkelin alkuun voisi päivittää hinnan.
Ruoka on hyvää – parhaimmillaan suorastaan loistavaa, mutta on uskomatonta, että paikan palvelutasoon ei tule muutosta. Toisinaan melkein tunnin odotusajan ja vajaan henkilöstön aiheuttamien palvelusekaannusten takia paikkaa tulee boikotoitua jaksottain.

Kun puolen vuoden tauon jälkeen käy toteamassa tilanteen aina samaksi, tietää jatkossa taas hakea lättynsä muualta. Onneksi hyviä vaihtoehtoja riittää.

En syö lihaa, paikan pappagallo paras Suomessa.

Hintaan nähden huippulaatua ja palvelua.

Miinus, usein saa jonottaa.

Paikkahan on ihan loistava.

Ossaisko joku tehdä tommosta chilihilloa mitä täälläkin tarjoillaan? Se on aivan huippua.

Kebab Ranskalaisilla oli ainakin ihan hyvä ja riittävän kokoinen. Pizzatkin iha hyvät! tää on tällänen paikka et jos vaan nälkä on ja haluu varmasti hyvää ja rahan arvosta ruokaa ni täältähän sitä varmasti saa..Meidän perheessä muodostunu sellaseks varman ruuan paikaksi Luotettu jo monta vuotta ja koskaan ei oo petytty!!..Suosittelen kyllä lämpimästi :)
vähän enemmän henk.kuntaa pliis.uudella omistajalla ei ole asiat kovin hallussa. palvelua ei kun sitä tarvii. ennen asiat oli paljon paremmin.
Pitkästä aikaa La Festassa..omistaja vaihtunut..muuten paikka vaikutti entiselle. Pizzat olivat hyvää keski laatua mutta Sisilian Grillikanasalatti oli pettymys. Kana ei ihan varmasti ollut grilliä nähnytkään ja maistuikin kaupasta ostetulle valmiille kanalle.Salaattiannos oli kokonaisuutena mauton valkosipulipikkelssistä huolimatta ja annokseen kuuluva "talon leipä" oli 100% varmasti pizzapohjataikinasta pyöräytetty epämääräisen muotoinen "leipä".Palvelu oli ystävällistä ja paikka on suhteellisen siisti.
Yritimme käydä syömässä su 6.4. Tilasin kanapastan, jossa piti olla aurinkokuivattua tomaattia, ananasta, basilikaa ja parmesaania sen sijaan tuli kylmää tagliatelle pastaa, jossa oli seassa lohta ja tilliä, eikä mitään muuta. Tarjoilija väitti tuotetta oikeaksi, eikä aluksi ottanut valitusta millään lailla. Kun sitten korotin hieman ääntäni, niin hän myönsi ettei pastassa ollut tomaattia ym. mutta vieläkin hän väitti kalaa kanaksi, aikoi kyllä antaa alennusta. Noin ala-arvoisesta tuotteesta ja palvelusta en kyllä maksa mitään, en tänään enkä ko. paikkaan enään mene. En suosittele!
Kävin kaksi kiekkoa, hyvältä maistui ja täytteet oli mitä pyysinki. Odotella tosin sai sen 45 minuuttia. Jos aikaa piisaa eikä ole aikaisemmin käynyt, kannattaa tutustua.
Tuli käytyä pari päivää sitten nauttimassa kebab-annos ja täytyy kyllä sanoa että oli rehellisesti lapattu tavaraa lautaselle. Sydänlihas jätti varmuuden varalta pari lyöntiä välistä jo pelkästä ajatuksesta. Kun yleensä on tottunut alan ravintoloissa annoksiin joissa juuri lautasen keskiosa peittyy, niin täällä oli iso lautanen kipattu täyteen mureaa eläimenlihaa ja muuta koristetta. Muistakaan milloin viimeksi näin täyttävää kokemusta on kohdannut. Hyvä mieli jäi!
Kävin paikassa syömässä poropizzan sen MM-menestyksen takia. Täytyy sanoa oikeana poromiehenä, että pororouhekuutiot maistuivat nötkötiltä. Pororouheet uivat paistetun meetwurstin rasvassa, tai ainakin siltä se maistui. Käsiin oikein tarttu tuo meetwurstin haju, että piti pestä monta kertaa ennenkuin haju lähti.

Oli pakko käydä ostamassa kaupasta kylmäsen kylmäsavustettua poronpaistileikettä, joka maksoi vain ~10e/kg enemmän kuin kaupan pororouheet. Nyt poro maistui ihan yhtä hyvältä kuin Prosciutto Di Parma kinkku konsanaan. Paikan pizzasta saa ihan väärän käsityksen miltä poro oikeasti maistuu :|

Rekisteröitynyt käyttäjä LeoXV - 27.03.2008 15:10
Suvi/KTF on muokannut kommenttia 27.03.2008 21:38
Kävin eilen paikassa syömässä nro 18. pizzan (vegetariana, parsaa, paprikaa ja oliiveja) johon otin lisätäytteeksi kaprista. Juomaksi otin ison maidon. Hintaa setille tuli se 9 euroo. Pizza maksoi 5.50e ilman lisätäytettä.

Pizza oli ihan maittava, maito oli hieman rasvaisen makuista. Oisko ollut valion kevytmaitoa. Chilihillo oli hyvää.

Pizzan pohja oli todella ohut. Pysyin käärimään pizzasta palasia haarukan ympärille kuin se olisi ollut spagettia. Läheisessä pöydässä olleet tytöt katsoivat kyllä hieman oudosti 'Uuno Turhapuro' syöntitapaa. Ekaksi salaatti, sitten chilihillot pöydästä, kun piti pizzaa odottaa todella kauan. Naapuripäydässä istuneet kotipizzaostajat söivät ylimääräisen salaatin, mutta tarjoillija ei välittänyt siitä ollenkaan. He jopa istuivat väärässä asiakaspaikassa, eikä siinä lehtipöydällä ^^

Syynäsin lasin reunan ja se todella näytti likaiselta(aikaisemmin oli valitettu tosta täälä känkyssä). Näyttää siis siltä, että paikka on ottanut kuluneet lasit käyttöön jostakin syystä. Entinen omistaja vei lasit mukanaan hehe?1

Oreganopurkkiin oli laitettu suolalle tarkoittettu kansi, kokeillin sitä niin kyllähän siitä tuli oregano läpi kun ravisti napakasti.

Kaenkky Task Force  Kaenkky Task Force vastaa:

Suvi/KTF: Arvailut poistettu.
Pitsat ovat perseestä, mutta kebabit ovat aivan parhaita niin maultaan kuin kooltaankin...
Täytyy kyllä petymyksesksi sanoa että alas on menty ja paljon.

Omistajanvaihdos näkyy todella pahasti. Asiakaspalvelu on mitä on vaikkei se entinen omistajakaan mikään kovin lepponen kiekonpyörittäjä ollut päinvastoin kireä ku helvetti, mutta osas se kuitenki todella maukkaan kiekon pyöräyttää.

Kävin hakemassa pe 14.3. klo 21.00 jäkeen "pitsan".. Pitsa oli suurinpiiretin survottu laatikkoon, pyöreydestä ei ollut tietoakaan, paljon "ilmakuplia", palanutta reunaa, täytteet könteissä=ei tasaisesti ympäriinsä, liekkö keskeltä vielä raaka ku oli tarrautunu pahvilaatikkoon...

Olen pitänyt La Festaa laadukkaana paikkana ja maksan kyllä laadusta, mutta nyt oli viimeinen kerta ku paikkaan menen.

Tuo asiakaspalvelu.. Se on kyllä aika, hmm.., erikoista. Hyvä ettei raivota asiakkaalle ja muutenkin aika penseää.
Kävimme porukalla La Festassa ja tilaamiemme juomien (oluet) lasit olivat kaikki likaisia tai ainakin lasit olivat todella kuluneita. Lasien reunat näyttivät likaisilta tai olivat niin kuluneita että sen tunsi huulella katsomatta lasia. Punaviiniä tilanneiden lasit olivat pölyisiä. Eli niitä ei edes tarkistettu puhtaiksi ennen pöytään tuomista, hhhyyii...
Tilasimme yrityksen tiloihin 11 pitsaa eilen (lauantaina) alkuillasta. Koska määrä oli noinkin iso, pitsat luvattiin toimittaa perille.

Lähes pari tuntia odottelimme pitsoja, kunnes nälkä alkoi käydä niin kovaksi, että katsoimme parhaaksi kysellä pitsojemme perään. Kello taisi olla n. 19. Meille ilmoitettiin, että pitsojamme ei toimitetakaan ja ravintolakin on jo suljettu! Aukioloaika lienee muuttunut...

Jotta näin. Eihän siinä mitään, jos pitsoja ei ole aikomustakaan toimittaa asiakkaalle. Asiakasta kohtaan olisi kuitenkin reilua, jos se kerrottaisiin myös hänelle.

Huippua lättyä tullu jo 2 vuoden aikana.Todella viihtyisä sisältä ja henkilöstökin ystävällinen!.La Festaan siis!
loistava känkkylä, yleensä hyvä palvelu. Lounasaikaan täyttä.
Rekisteröitynyt käyttäjä kiertävä maistaja - 04.02.2008 23:48
Anu/KTF on muokannut kommenttia 05.02.2008 00:37
Paikkahan on oikea ravintola tarjoilijoineen päivineen ja ihan viihtyisä. Kannattaa siis lompsia suoraan päytään, eikä jäädä kassalle norkoilemaan.

Salaattipöytä on keskimääräistä monipuolisempi, mutta jotenkin tuntuu ettei siitä osaa koota kuin perussalaatin ja pari oliivia.

Pitsat ovat hyviä, maultaan selvästi parasta luokkaa. Nykyään on harvinaista löytää lammikko sulanutta juustoa ja tomaattikastiketta. Herkullista.

Kaenkky Task Force  Kaenkky Task Force vastaa:

Anu/KTF: Kommentti siirretty rekisteröidylle käyttäjälle.
La Festa on mennyt aikalailla alaspäin, jos vertaa vaikkapa vuoden takaiseen tilanteeseen. Pizzoissa on täytteet (erityisesti juusto) vähentynyt ja reunat ovat aika usein osittain palaneet mustiksi. Hintatasokin on noussut... ei näin.
La Festan pizzat ovat tasaista keskitasoa, miljöö peruskänkkylätasoa ja palvelukin sellaista huomiota herättämättömän asiallista. Suurimmaksi osaksi siis aika keskinkertainen känkkylä.

Mutta mutta! Rullakebab on kyllä ehdottomasti parasta mitä kaupunnista löytyy. Nämä muut normaalisti hehkutetut rullapaikat on tarkastettu useaan otteeseen, mutta La Festan pökäle pistää kilpailijoille kampoihin niin maun, koon kuin hinnankin puolesta. Jos siis rullaa tekee mieli, suuntaa tänne.

Asiakaspalvelu.. Hmmmph.. Niin, se kyllä jättää toivomisen varaa aina välillä. Kuitenkin kebabliha on hyvää, toisaalta iskenderissä lepäpalat aivan järkyttävää mössöä, kebabranskalaisilla ranskalaiset ovat känkkyläksi huipputasoa. Tulee käytyä jos ei muualle kerkeä tai on juuri menossa junaan.
Zarathustra - 13.01.2008 22:01
Anu/KTF on muokannut kommenttia 15.01.2008 02:28
Mun suosikkipaikkoja keskustassa, koska pitsat joka kerta hyvää perustasoa. Pohjan laatu vaihtelee vähän, mutta pitsa maistuu ja paikan päällä syödessä ei ole chilihillon voittanutta. Ensi kerralla ylimääräinen purkinkansi mukaan ja purkki taskuun, kaupan päälle ;) Tarjoilijoilla tuntuu aina olevan pallo vähän hukassa, mutta eipä ole isompia mokia ainakaan mun vierailukerroilla käynyt.
Kaenkky Task Force  Kaenkky Task Force vastaa:

Anu/KTF: Henkilöinti poistettu.
Anonyymi - 11.01.2008 11:49
Anu/KTF on muokannut kommenttia 11.01.2008 15:15
Lounasaikaan on tosiaan väkeä ja meteli on sen mukainen. Minusta pizzat on parantuneet hieman, mutta taso on silti huonompi kuin aikanaan. Nykyisin pizzoissa on ollut myös hieman liikaa suolaa.

Nykyään paikan valaistus ratkaisu tuntuu huonolta. Se jotenkin häikäisee liikaa silmiä. Ehkä talvella on laitettu isommat polttimot luomaan tunnelmaa. Paikan takahuoneesta kuuluu joskus outoa matalataajuista ääntä, joka pilaa tunnelmaa. Toki vasta oikeasta ravintolasta voisi odottaa, ettei tarvitse kuunnella jotain jääkaapinhurinoita. Paikan vakioasiakkaat häiritsevät syöntiä, en toisi ns. tyttöystävää syömään tähän paikkaan ainakaan, sillä oulussa on valinnanvaraa. Tuntuu että paikan "vakioasiakkaat" saavat parempaa palvelua :|

En ole kuullut että paikassa olisi Kanta-asiakaspassi, joka lukee tossa maksutavassa. Eikä sitä ole tarjottu, vaikka olen käynnyt ainakin 20 kertaa syömässä. Ehkä sitä pitää vain kysyä tiskiltä?

Kaenkky Task Force  Kaenkky Task Force vastaa:

Anu/KTF: Melko monessakin paikassa kanta-asiakaspassin saa tiskiltä pyytämällä, ja varmaan melko monessa myös ns. "vakioasiakkaat" muistetaan. Sehän on pysyvän asiakassuhteen yksi osatekijä.

PS: Asiaan liittymättömät linkit poistettu, juutuubia voi jokainen selata ihan itsenäisesti.

Keskitason paikka. Pizza maukas, sisustus vähän tylsä. Kelpaa käydä jos vieressä on, tosin keskustan iso G on vain kivenheiton päässä.
Pekka Puupää - 02.01.2008 23:34
Suvi/KTF on muokannut kommenttia 03.01.2008 18:58
Hyvä paikka mut joutuu aina venaan aika kauan ennenku saa lätyn mukaan.

Kesällä kävin ruuhka-aikaan ja venasin noin 50 minuuttia. Tarjoilija kävi ystävällisesti ilmoittamassa et nyt on käyny silleen et mun lättyyn on palanu keskelle reikä et he tekee heti uuden ja saan palaneenkin mukaan. Olin tyytyväinen koska ei ollut silloin kiirettä mihinkään=)

Kaenkky Task Force  Kaenkky Task Force vastaa:

Suvi/KTF: Yksilöinti poistettu.
Saimme täältä väärät pizzat. Ihmiselle, joka ei syö sianlihaa tuli kinkkupizza. Ja koska haimme pizzat juuri ennen sulkemisaikaa, emme ehtineet enää samalle iltaa hakea uusia. Söimme siis pizzan sijaan kynsiämme.
Legendaarinen ja hyvät pizza. Mutta kun eilen hain pizzan kotipakettiin salaattia ei saanut itse ottaa vaan se annettiin valmiina ja se oli käytönnässä pelkkää kaalia ja pari paprikan viipaletta vaikka valikoimaa salaattialtaassa on yllinkyllin. Tämä oli erittäin iso miinus.
Arkisto: 2010 (30)  2009 (40)  2008 (68)  2007 (46)  2006 (59)  2005 (51)  2004 (54)  2003 (31)  2002 (4)  2001 (6)  
Arvosana

Palvelu

2.9

**
-
*
--

Ruoka

3.5

***
-
*
-

Miljöö

3.3

***
-
*
-

Arvosana

3.3

***
-
*
-

123 käyttäjän mielipiteet.
La Festa
Yhteystiedot:

Kategoria:

Aukioloajat:

Maksutavat:
Avattu vuonna:
Samalla paikalla
GP.blog
Rekisteröityneet käyttäjämme ovat käyttäneet tähän paikkaan rahaa yhteensä 1 883.55 euroa.