Järvigrilli Oulun pohjoispuolen The GP
|
Puokkarin GP on yksi Oulun klassisimpia grillejä. Toiminta on aloitettu joskus vuonna kypärä, eli tämä grilli on ollut samalla tontilla vuosituhansia. Puhelinluettelosta paikka löytyy jo ammoiselta OURO-luettelon (Oulu-Rovaniemi) ajalta vuodesta 1973 lähtien Järvi-Kioskin nimellä.
Työmiesten suosimalla luukulla on aina jonoa. Palvelu on silti nopeaa ja ystävällistä, joskin luukku on sijoitettu jotenkin liian alas. Saa kurkotella kummasti. Annokset ovat isoja, ja jokaiseen annokseen kuuluu ilmaiset valkosipuli ja tulinen chili.
GP-siten ohessa on kioski, josta saa kaljaa iltayhdeksään saakka. Lottotiskikin siinä ompi.
Listalta löytyy purtavaa aina Puokkari Specialista Obeliksiin. Myös kasvissyöjät on otettu huomioon Puutarhurin hampurilaisen muodossa. Kasvissyöjä saa myös Aurakasvis-hampparin (jossa on myös jotain sipulirengassysteemiä) sekä sellaisen valmiin lautasen, jossa on ranskikset, vegepihvit ja oikeastaan kaikki mitä hampparissakin paitsi leipää.
 |
Täältä saa aitoa kärkkäriä! |
» Täydennä känkkylän tietoja
» Kerro muuttuneista tiedoista
Kommentoi paikkaa
Kommentit vuodelle 2010
Komppaan velipoikaani tuossa alempana. Ennen tämä paikka oli ehdoton ykkönen. Ruoka oli parasta mitä missään grillillä, hinnat kohdillaan ja koskaan ei joutunut pettymään väärien mausteiden, huonon/v-mäisen asiakaspalvelun tai epäkypsien pihvien tms. takia. Tämä oli joskus ennen vuosituhannen vaihdosta ja vielä 2000-luvun alkupuolella. Ikävä noita aikoja.
Muistan markka-aikana kuinka tavallinen hampurilainen vei nälän ja siitä maksettiin vaan 10 markkaa. Nykyään taitaa olla 3,50-4euroa kyseinen tuotos, eikä sillä lähe nälkä hetkeksikään, se on pienentynyt huimasti.
Nykyinen mielipiteeni on siis että tämä on grilli muiden joukossa. Ylihinnoiteltuja ja yliarvostettuja grilli"herkkuja", joista on lähes aina jotakin moittimista. Kyllä tällä nälän ajaa pois, mutta ei tätä voi edes vertailla entiseen Järväriin. Ymmärrän kyllä jos joku sellainen kehuu tätä, joka ei ole kokenut tuota vanhaa kunnon hyvänajan järkkäriä, mutta jos joku sen kokenut tätä vielä menee kehumaan, niin sitten en kyllä ymmärrä tippaakaan. No, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, ja minun mielestäni Järkkäri ei ole enää Järkkäri, vaan nimen omaan Puokkarin GP. Häpeä on käyttää edes tuota Järkkäri-nimitystä tästä nykypäivänä. :/
Järvigrillistä ei ole nykyään enään, kuin lämmin muisto jäljellä. Nykyään kierrän paikan kaukaa. Ruoat ovat haaleita ja mausteet miten sattuu.. Lisäksi hintojen nousu ei ole hyvä asia.
Tämä viesti tarkoitettu Järkkärin asiakkaille:
Makkarakuutiot: Selvennykseksi vielä, että kuutiot tulevat meille valmiina tehtaalta. Valitettavan pieniä voivat olla monen mielestä, mutta toivottavasti ovat maukkaan ja hyvän makuisia.
Pekoniannoksesta ja sämpylän rapeudesta kannattaa vielä lisäksi mainita, että minkälaista haluaa sen olevan. Yleensä tarkoituksena on saada ns. ''puolirapea'' pekoni ja hieman rapsakka sämpylä.
Lisäksi pahoittelut koko työtiimin puolesta, jos olette joutuneet toistamaan meille joko mausteet tai vastaamaan ''tuleeko kananmuna, juusto vai ananas'' -kysymykseen uudelleen. Mausteet tosiaan kysytään yleensä automaattisesti ruuan valmistettua ja joskus varmistetaan asiakkaan pettymyksen välttämiseksi vielä ns. ''lisukekysymys''.
Tarkoituksena grillillämme on antaa asiakkaillemme hyväntuulista, ripeää ja maittavaa palvelua.
Chilitäyslihaburger ei ollut mitä odotin. En tule toisten.
Onhan tuola tullut vaihtelevasti 21vuotta jo käytyä. (eli niin kauan ku on ajokortti ollut)... Jussia ikävä..
Olen käynyt Järvärillä kuluneen vuoden aikana useamman kerran vastoin Kankyn demokraattisen Järsyvihan, ja saanut huomata, että suomalaiset valittavat liikaa - tai pikeminkin niitä itkuja annetaan ja vuodetaan paljon herkemmin kuin kehuja. Kävin toissapäivänä hakemassa täyslihapekonihampurilaisen munalla ja lisäksi pyysin cheddarit ja chilikastikkeen.
No sain juuri sitä mitä tilasin. Kaikenlisäksi toiminta oli nopeaa ja niin ystävällistä kuin se moisesta luukusta voi olla. Avovaimo otti auramuru-kasvishampurilaisen ja hänen kohdallaan kävi myyjällä kömmähdys kun auramuru puuttui. Myyjä lupautui tekemään kokonaan uuden purilaisen (asiaa), mutta avovaimolleni riitti kys. eineksen lisääminen näin jälkikäteen.
Ruoka oli samaa tasoa kuin Kaijossa, eli p**keleen hyvää. Annos oli totuttua pienempi, mutta silti riittävä. Ja se chilikastike kyllä poltti New Bombayhin tottuneen suuta, että se siitä 'läträämisestä'.
Edellämainittu oli vain lähin esimerkki/kokemus Järvärillä asioinnista. Pikikset ja Obelixit ovat menneet alas mukisematta ja niissäkin sitä ruokaa on kyllä ollut ihan kaverille antaa. Järvigrilli kuuluu mielestäni Oulun pyhään (GP) kolminaisuuteen Swingin ja Kajon kanssa. Kiitokset.
Kebabbi annoksen tilasin ja ilokseni totesin, etä laatua on parannettu sitte kun sen edellisen kerran nautin. Liha määrä oli tuplaantunut. Myyjät kiitos iloisesta ja ammattitaitoisesta palvelusta.
kokolihahampurilainen juustolla, ihan ok. plussaa salaatista (+joku kastike?), miinukset puolestaan myyjien ammattitaidosta= maitoa saa pyytää kahdesti, täytteet piti sanoa kahdelle eri myyjälle ja ainaisesta jonosta, tosin eihän se järvärin vika ole.
järvärin huippuvuosista on kyllä tultu iso askel taaksepäin, valitettavasti nykyään gp muiden joukossa.
Tänne eksyimme pitkästä aikaa. Kasvisherkkulautanen oli parempi kuin aikoihin. Hyvin mausteita ja runsaasti raikasta salaattia. Annoskoko alkoi myös muistuttamaan järvärin vanhoja hyviä aikoja.
"Tähän grillien viidakkoon oon eksynyt, ja siksi olen niiin pettynyt..", vai miten se Apostoli Laveerre laulo aikoinaan?
Taso laskee laskemistaan. Annokset puolikypsiä, mausteet eivät ole tasaisesti, myyjät epäammattimaisia. Nälkä lähtee, se on pääasia, mutta näillä hinnoilla toivoisi kaiken muunkin olevan kunnossa.
Voi kun pääsisi takas sen 10 vuotta ja voisi kokea laatu-Järkkärin uudelleen. Ikävä myöntää, mutta näin 2010...Aikansa elänyt.
Nyt on sanottava, että vanha tuttu järvigrilli petti pahan kerran. Kävin ostamassa ruokaa noin kello 23:00 ja tilasin grillilautasen pekonilla ja munalla. Yleensä normaalissa grillissä perunat, liha, muna ja salaatti on jaoteltu omiin lokeroihinsa, eikä pienellä tursuilulla ole niinkään väliä. Tällä kertaa annos oli oli kuitenkin käytännössä pelkkää ranskanperunaa. Muna, pekoni ja täyslihapihvi olivat perunoiden alla ja pitkällisten kaivausten jälkeen sain ne paikallistettua.
Aloin siis syömään, mutta kuten kaiken grilliruoan, pekonista kebapiin, myös grillilautasen tiimellksessä maistuu myös raikas salaatti. Tällä kertaa salaatti oli kuitenkin ikäväkseni ensinnäkin kuivaa ja toisekseen sitä oli todella vähän (noin kaksi haarukallista). Kaiken lisäksi salaatti oli pelkkää salaatinlehtä, en tiedä minne kurkut, tomaatit ja suolakurkut olivat menneet. Annoksessa niitä ei todellakaan näkynyt.
Olen yleensä ollut todela tyytyväinen järvigrillin sapuskoihin ja jopa suositellut niitä ystävilleni, mutta tämän kerran jälkeen en ainakaan grillilautasta suosittele kenellekään.
Viikon tarjous asterix 3,95¤.
Maustaminen mielestäni paikassa parantunut, saa mitä pyytää. Pyyysin kaikki mausteet chilillä ja valkkarilla, mutta näitä viimeisiä vähän. Täydellinen maustaminen. Se vaan mietityttää miten voi vähän ennen kahtatoista illalla mokata pakkaamisen noin (hamppari näkyi pakkauksesta) ja ennen kaikkea miten asterixiin laittaa muna ananaksen sijasta. Muita asiakkaita ei ollut joten kiireen piikkiin ei mene.
Viimeksi näkyi toisella luukulla lappu, että se ei ole vielä auki, toinen palvelee (=se mikä aina ennenkin).
Valikoimaan on näköjään uutuutena tullut Kartaani -niminen ruoka-annos. Toistaiseksi näytti saavan vielä alennuksena, ateria oli sen verran iso, että söin siitä kahdesti. Muistutti erittän ison hampurilaisen ja jättiläismäisen lihiksen välimuotoa. Suosittelen testaamaan.
ja pikkujouluaikaan kitistään että taksilupia pitää jakaa lisää kun piti puoli tuntia jonottaa pirssiä =) ne on ruuhkahuiput joka alalla, se sun pitää vaan kestää...
Hankkikaa nyt V***U enemmän työntekijöitä tai jotain - kiva jonottaa yli puoli tuntia että saa evästä! En tule toista kertaa teidän jonoihin seisomaan!
Kävin kokeilemassa uudelleen Mega-hampurilais pettymyksen jälkeen Poken ja pyysin ettei sämpylöitä poltettaisi ja hommahan toimi. Ihan ok eväs sen jälkeen. Megahampurilaisen sämpylät olivat karrella joka ei ollut mikään makunautinto.
Hintatasoltaa tosin esimerkiksi Megahampurilainen ei pärjää esimerkiksi Makealan BigBossille tai Tornion keskusgrillin Superburgerille. Näissä eväissä on maku kohdallaan ja oikeasti syötävää, että näkö lähtee.
Ei muuta valittamista kun se et autoon olisi kiva tilata suoraan kun jonotus on pihalla hermoihin käyvää ja varsinkin kun otetaan monia tilauksia kerrallaan,siinä sitte kaikki Urpot kattelee toisia kun kuluu sisältä kyselyjä et "tuliko sitä ja sitä?"
...ei ihme jos tulee sitten mitä sattuu jne,,,muuten hyvä paikka.
Annosten laatu tuntuu olevan ikävän paljon kiinni siitä kuka milloinkin sattuu olemaan töissä, en ala yksilöimään ketään mutta sen voin sanoa että tosi moni polttaa pihvit ja makkaraperunoiden makkarat aivan korpuiksi, kun taas hieman harvemmat myyjät osaavat tehdä kauniita annoksia mehevillä pihveillä.
Myöskin jonon pituus vaikuttaa ankeasti ruokien tasoon, hiljaisina aikoina asioidessa myyjistä saa jopa hyvää juttuseuraa ja annokset ovat todella huolella tehtyjä, kun taas kiireaikoina kuten viikonloppuisin homma tuntuu olevan kauheaa stressaantunutta väkisellä kiireellä vääntämistä ja annokset ovat monesti mitä sattuu.
Yleisesti ottaen olen kuitenkin ollut todella tyytyväinen ruokien tasoon, mitä nyt pekoniherkkulautanen oli vähän pettymys: 4 puoliraakaa löllöä siivua pekonia.
Kaiken kaikkiaan aivan ok paikka,vaikka hinnat hieman nousseet...
Kävin Järvigrillillä tilaamassa 15.7.2010 illalla obelixin eli viikon tarjouksen 4.95 euron hintaan, sisälti jättisämpylän ja kaksi pihviä ja valintani mukaan kaksi munaa sekä erilaisia mausteita ja lisukkeita.
Paikalla olleet kaksi myyjää toimivat molemmat ripeähkösti pitkähköstä jonosta huolimatta, toinen otti 6 tilausta vastaan yhtä aikaa muistaen kaikki oikein ja pisti kaikkien annosten pihvit paistumaan heti kerran kun pariloita riitti. Toinen rahasti siinä toisen tehdessä ruokia. Näppärää ja nopsaa toimintaa.
Itse olin jonon hännillä mutta silti 6 tilauksen noin 10 annosta valmistui varsin hyvin ja paistaja vahti ja tarkisteli pihvien kypsyyksiä hyvin ammattimaisesti. Oma ainakin oli juuri sopiva tällä kertaa.
Obelix oli ehkä aavistuksen mauton hieman voimakkaan makuisiin ruokiin tottuneelle, mutta hieman oma vikani kun en pyytänyt chiliä ja valkosipulia. Silti perusmaku oli hyvä ja annos isohko hintaansa nähden. Täytteet oli huolella aseteltu eikä olleet pakkautunut sämpylän etu tai takareunaan.
On se vaan jännä että täällä haukutaan tätä paikkaa, kun itse viikoittain syön kyseisessä paikassa ja aina on ollut
hyvät sapuskat.
Kaenkky Task Force vastaa:
Anu/KTF: On se vaan jännä että kaikki ihmiset ovat yksilöitä, ja jokainen asiakastapahtumakin on aina yksilöllinen kokemus. Logiikkasi mukaan, jos sinulla olisi paikasta x vain huonoja kokemuksia, niin kaikilla muillakin pitäisi olla vain niitä? Jännän äärellä. Eiköhän tämä ollut tässä. ;)
On täällä kyllä alaspäin menty, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Annosteen koot tosiaankin pienentyneet, ainakin sellaiset joita itse suosin (ralli special, jussi täyslihalla, porilainen, pekoniherkkulautanen, pekonitäyslihahampurilainen). Hinnat nousseet "vanhoista hyvistä ajoista" reilusti, ja myyjät tuntuvat olevan melko amatöörimäisiä "harjoittelijoita", paistaa pahasti läpi epäammattimaisuus. Hampurilaismuodossa olevissa annoksissa mausteet välillä miten sattuu ja useimmiten vain annoksen päällä jättäen loppuburgerin täysin kuivaksi, ei hyvä. Monesti myöskin annokset jätetty puolitiehen eikä ole tarpeeksi kypsiä. Asiakaspalvelu ja kohteliaisuus parantunut hieman ehkä johtuen tänne tulleista kommenteista, saattaa olla että jopa hieman yliyrittämistä havaittavissa.
Kyllä täällä syö pari kertaa vuodessa, mutta jos entiset hyvät ajat ja sen mukainen ruoka, hinnat, palvelu saataisiin takas, täällä söisi helposti pari kertaa kuukaudessa ellei jopa viikossa.
Ja henkilöt jotka jaksavat kehua tätä äärimmäisyyksiin, esim. Mr. Burger, niin ihan mielenkiinnosta kysyn: oletko käynyt kyseisellä grillillä 2000-luvun alkupuolella tai aikaisemmin? Jos tämä nykyinen grillitaso tuntuu sinusta noin hyvältä, niin se entinen olis varmaan ollu taivas. Minulle tämä on ainaki todellinen pettymys sen vanhan kunnon järvärin jälkeen.
Kävin syömässä pekoniherkkulautasen ja ei voi muuta sanoa kuin että pettymysten tiellä kuljetaan!! Pihvi oli suoraan kamelinpaskarallin erikoiskokeesta ja pekonit poroksi palaneita suikaleita. Otin annokseen juuston jota en löytänyt, minne lie hävinnyt. Ennen tästä annoksesta on saanut syödä kaksi kertaa, nykyään se on niin pieni että ei riitä edes pikkunälkään. Ainoana plussana että mausteet olivat oikeat!! Toista kertaa en tule! Hävytöntä!!
Auraburgeri ja pienet ranskalaiset olivat loistavat. Annosten koko hyvä, hinta kohdallaan ja maukkaita.
Ei kyllä ole mitenkään "turhan hyvin paistettuja" kuten joku aiempi
Sacharius väittää. Aina otetaan kiireessä pois kun hyvä jos on lämmennyt ainekset. Pihvit ja muu välystömateriaali on ollut ihan ok vaikka voisi olla rapeampaakin eli paremmin paistettua, mutta sämpylät on melkein kuin kaapista suoraan kaivettuja. Vähän voisi edes paistojälkeä saada pintaan my niga.
Nykyään uutena ilmiönä tilausten sekoittaminen. Mättöä on puuttunut, tai hamppari onkin vaihtunut valkosipulista homejuustoon. Ei hyvä.
Taattua laatua, mega-hampurilainen ihan hyvä niin maku kuin koko puolellakin. Joskus pihvit ja sämpylät hieman turhan hyvin paistettuja. Miinusta on usein pitkähköt jonot ja drive in puuttuminen.
Tulipa taas haettua porilainen järkkäriltä tällä kertaa ilman munaa ja kyllä taas lähti kivasti nälkä ja maistui hyvältä. Hintakin on sopiva 3,20.
Makkis-kuva lähetetty. :)
Miinusta siitä että annokset pienentyneet kunnolla. Ennen pekoniherkkulautasesta syönyt kaksi kertaa, nyt meni kerralla.
Tulipa sitten käytyä pitkästä aikaa... Ne makkaraperunoiden makkarat oli edelleen mikroskooppisen pientä SIPELLYSTÄ! Ei kylläkään palaneita. Palvelu oli ihan normaalia ja plussana(?) se että jonoa ei ollut vaikka oli "normi" ruokatuntiaika. (kertoisko jotain paikan nykyisestä suosiosta? Ennen oli samaan aikaan parkkipaikka täynnä, nyt pari autoa...) Jatkan kadonneen makuelämyksen metsästystä muilta grilleiltä.. (eli sitä entisen järvikioskin aikaisen mallista makkaraperuna-annosta) Kuvakin mulla niistä SIPELLYS-perunoista olis, en vaan tiedä miten sen vois liittää tänne...? :D
Kaenkky Task Force vastaa:
Anu/KTF: Kuvan voi lähettää palautesivultakin löytyvään sähköpostiosoitteeseen taskforce@kaenkky.com - KTF kiittää ja kumartaa.
Iltasella käytiin perheen kanssa hampurilaisilla ja kyllä saatiin hyvää palvelua. Hampurilaiset olivat hyviä ja valmistuivat nopeasti. Tytöt jaksoivat hymyillä ja muutaman sanankin vaihtaa vaikka oli jonoakin. Taitavat olla uusia, kun en oo aiemmin nähny.
Kävinpä ystäväni kanssa järkkärillä missä aina niin ihanan hyvät ja maukkaat ruuat.
SUORASTAAN järkytyin kun annokset saatiin käsiimme, sämpylöiden välissä millin paksuinen makkara, ranskalaisten joukossa muutama hullu, hassu kebab lastu. Kyllä taso mennyt... Tämäpä oli sitten viimeinen kerta kun sielä käyn.Ehkäpä moni muukin tekee niin , minä puolestani levitän sanaa ettei rahalle enään sieltä vastetta saa.
Koulujen päätöspäivänä 5.6. puoli neljän aikaan yöllä Järkkärillä oli pitkästi jonoa, mutta annokset tulivat nopeaa ja kerralla oikein. Kartaanipiiras reilulla määrällä chilikastiketta oli jälleen kerran erinomainen niin maunsa kuin kokonsa puolesta! Täällä ei ole tarvinnut kertaakaan pettyä, suosittelen lämpimästi kaikille!
joo ei, kävin hakkeen tuplapurilaisen ja sannoin erikseen kahesti että laitetaan chili ja valkosipuli ni oliko kämpille päästyä, ei saatana, kuitenki tärkeimmät mausteet henk.koht., vitutti
Ei mennyt nallekarkit tasan. Mausteet päin mäntyä
Tulen siis sinne teille, olettaen, että saan lupaamani, kiitos. Ihanaa saada huomioivaa palvelua jostain paikasta.
Kiitos Wantille tietoiskusta! Tulen testaamaan pitkästä aikaa ruokanne. Olen yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ollut tyytyväinen sapuskoihinne. Se ainoa virheliikku oli viime syksyn makkaraperunat, jotka pienen pienistä makkarakuutioista valmistettiin (ja ylikypsennettiin). Olin nähnyt sen aiemman "latauksen" ja päätin kokeilla sitä itsekin - ei hyvä. Sen jälkeen en olekaan käynyt ostoksilla siellä, joten en voi ottaa kantaa noihin kritiikkeihin. Jos ollaan palattu isoihin makkaramölleihin, niin uskallan senkin taas ostaa :). Silti täysliha jussia liputan! Näläkä...
M.M - eväät tehdään aina asiakkaan toiveiden mukaan, monen monta specialia on tehty suoraan laatikkoon ilman sämpylöitä, monta kebab-lautasta on tehty pelkällä salaatilla ja muutenkin annoksia saa improvisoitua melko pitkälle, kunhan nyt ei mitään hanhenmaksaporilaista yritä tilata. :)
Löytyykö vinhoinkin paikka VHH-elämäntapa"intiaaneille"? Eli lupaatko Wantti, että saisi erikoiset, vaikka ilman sämpylää, perunaa tai riisiä, eli siis vai runsaan salaatin kera haarukalla syödäkseen?
Jaaha, kommnettien perusteella näemmä makkaraperunat muuttuneet taas entiseen suuntaan siitä pikku sipellyksestä... Pitääpä käydä joku päivä testaamassa. :)
Selvennystä taas pariin asiaan mitä täällä on tullut esille :)
Mausteiden "pihistely" - jos luette aiempia kommentteja niin olemme saaneet paljon valitusta siitä, että mausteita on ollut liikaa ja hampurilaiset ovat "räjähtäneet naamalle" ja kaikki eväät levinneet syliin, mausteita on tämän takia pyritty käyttämään hieman vähemmän, jotta eväät saisi helpommin syötyä. Jos haluaa entiseen malliin reilusti salaattia ja muita mausteita, niin kannattaa vaan rohkeasti pyytää myyjältä, niin laitetaan kyllä niin paljon kuin kukin itse tahtoo.
Sitten tähän ihmeen chilihässäkkään vielä - en tiedä kuka ihme on väittänyt että "chilikastiketta ei lantrata enään niin paljon kuin ennen", chiliä ei koskaan olla lantrattu, eikä lantrata, se pullotetaan täysin sellaisenaan ja se on aina tullut samalta toimittajalta, eikä sen resepti ole missään vaiheessa muuttunut. Chiliä pyytäviltä kysytään yleensä vielä tarkemmin, että laitetaanko nätisti makua antamaan, vai ihan reippaasti jotta annoksesta saataisiin sopivan vahvuuksinen jokaiselle.
Obeliksia tavalliseen hampurilaiseen verranneelle - obeliksiin tulee kaksi 150g jättijauhelihapihviä, sekä 2x muna/juusto/ananas. Tavalliseen hampurilaiseen tulee yksi 80g jauhelihapihvi, eli obeliksissa on jo pelkästään lihaa yli kolme kertaa enemmän, puhumattakaan lisukkeista.
Sämpylöistä - Sämpylät pyritään aina paistamaan sisältä rapeiksi, niin että kokonaisuus säilyy kuitenkin kuohkeana. Sämpylöidenkin kohdalla kannattaa mainita jos on erikoistoiveita, kuten "saa olla ihan kunnolla rapea" tai "saa jättää pehmeäksi", ihmisillä kun on niin erilainen maku vähän kaiken suhteen.
Sitten jos jostain jää haikea mieli, jussista puuttui juusto, jokin mauste on väärin, pihvistä löytyi kirahvi, koira teki jätöksensä eteisen matolle, vaimo jätti ja auto hajosi - sanokaa vain rohkeasti niin korjataan asia parhaamme mukaan. Tarkoitus on tarjota kaikille hyvät eväät ja iloinen mieli, pieniä virheitä sattuu kaikille silloin tällöin, mutta ne hyvitetään aina kunhan vaan muistaa mainita asiasta rohkeasti.
Eipä minulla muuta, hyvät kesänjatkot kaikille ja tulkaahan syömään kun nälkä yllättää :)
Minulle kerrottiin grillillä, että chilikastiketta ei lantrata enään niin paljon kuin ennen. Eli todellakin kastike on vahvempaa kuin ennen!
Käytiin taas megahampparilla ja olipas aivan mahtavat eväät. Toinen mistä tykkään niin kebabtäyslihaburgeri.
Nimimerkki "Me kaks!" kiinnitti huomiota mausteiden pihistelyyn ja saman ilmiön olen havainnut itsekin - joskin tämä vaikuttaisi olevan myyjästä kiinni. Silloin kun myyjänä on joku "oikeista", sapuskat ovat hyviä ja lisukkeita riittää, mutta osa pilaa hampurilaiset laittamalla niihin vaivaiset pari salaatinmurusta ja pikkuruisen tilkkasen ketsuppia/salaattikastiketta. Surullista.
Grilliyrittäjän kannattaisi todellakin heivata amatöörimyyjät pois, tai ainakin pistää nämä kokeneempien kanssa samaan vuoroon, jotta asiakas saisi rahoilleen vastinetta.
Olemme entisiä asiakkaita koska OIKEESTI hinnat on noussut mutta ruoka/laatu on mennyt todellakin alaspäin! Ennen oli halvat ja todella hyvät ja nykyään kalliinpia mutta huonompia.. porilainen on "vetelä" paska ja mausteissa pihistellään.. hampparit niin kuivia että tarttuu kitalakeen kiinni ilman juomista.. nyt toteamme että, ruoat ei vaihdossa/muunnossa parane.. Eikä kannata sinne asti autolla ennää ajaa nykyään!!!!!!
Makkaraperunat olivat "kehittyneet" sitten viime käynnin. Nyt ei ollut enää niitä pieniä palaneita makkaranpalasia, vaan jättikokoisia lenkin paloja. Ja kun sanon jättikokoisia, niin tarkoitan sellaisia jotka eivät ilman paloittelua tahdo edes suuhun mahtua. Olihan ne makkaran palat toki isoja vielä jokunen vuosi sitten, mutta nämä nykyiset "palat" ovat vielä isompia, eivätkä edes kunnolla kypsy sisältä päin. No, samapa tuo, parempia ne kuitenkin ovat kuin ne pienet ja palaneet makkarakuutiot.
Niin sehän on hyvä että on nuorille työpaikka, oikein se. Mutta yrittäjälle se maksaa jotain sekä maistuu jos perehedytys uuteen lajiin on huono. Mielellään se maksava asiakas aina haluaa rahalleen vastineen. Se, että on ensimmäinen työpaikka ikinä, niin ei voi olla mikään keppihevonen.
Tuosta myyjien amatöörimaisuudesta vielä: Kannattaa ottaa huomioon, että osa myyjistä ovat juuri lukiosta/amiksesta valmistuneita nuoria joille työpaikka grillillä on ensimmäinen työpaikka ikinä. Ei heti voi oppia nopekasi ja taitavaksi asiakaspalvelijaksi. Taito tulee harjoituksen myötä. Tuotteita on useita kymmeniä, jotka on muistettava ulkoa. Jos työntekijöiden vaihtuvuus on tiheä, niin ei voida odottaa, että palvelu ainakaan nopeutuisi. Ymärrystä täytyy olla myös meillä luukun toisella puolella seisovilla.
Hinnat ovat kyllä nousseet aika huimasti viime vuosien aikana ja sitä kannattaisi omistajienkin pohtia. Toisaalta ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka maksaa.
Järvikioskin chili on aina ollut vahvaa ja ainakin ennen siitä varoitettiin ihan lapulla joka oli siinä luukun lähellä. Varmaan se lappu on vieläkin siellä, mutta ei ole tullut ajateltua asiaa.
Chilikastiketta ei ole vaihdettu.
Kastikkeen toimittaja ja sen vahvuus ovat olleet aina tämä sama, niin kauan, kuin se on ollut tässä paikassa valikoimassa.
Tälle tunnetusti tuliselle kastikkeelle on vuosien saatossa tullut oma vakio kannattajakuntansa.
Koska kastike on vahva, niin siitä on mainittu hinnastossa vielä erikseen;
”VALKOSIPULIN JA TULISEN CHILIKASTIKKEEN
SAAT KAIKKIIN TUOTTEISIIN VELOITUKSETTA.”
Näitä laitetaan vain erikseen pyydettäessä niitä haluaville.
Kauko Oulusta: Mee nyt &?%?##! maistamaan tota chiliä, jota tuolla tarjotaan ennenkuin tuut mongertaan. Mä kyllä tulista ruokaa syön mut kaikella rajansa. Aikuisten oikeesti.
Olisi hauska kuulla grillin omia kommentteja tähän, että kuinka paljon chilin kulutus on pudonnut vaihdon jälkeen. Liekkö sitä on tällä haettukkin.
Summasummarum: ihan hyvä että vaihtoivat chilin, oonpahan löytänyt uuden vakkarigrillin itelleni..
ei oikee vieläkään säväytä tämä paikka.ruuat menee ihan mössöksi ku yrittää syödä.ei oo enää entisensä veroinen paikka.
Oulun ala arvoisin grilli. Ei paljon chilit auta kun ei pysy edes burgerit kasassa..
Noille chilin tulisuudesta valittajille (polttaa polttaa) sellaista että mitä helevettiä te sitä chiliä otatta jos itkettää että on liian tulista?? Chilin kuuluu olla tulista eikä mitään ketsuppia!!
Jussin erikoinen kokolihapihvillä ja täytteet lentelivät miten sattuu. Ei ole enää taso entisellään.
Paikka ei yllä enää ihan entiseen tasoonsa mutta kyllä silti annokset oli mukavan kokoisia, makoisia ja hyvän hintaisia nälkä ainakin lähti :)
Chili satasalettina vaihtunut huomattavasti tulisempaan malliin. Liekkö tänne kommentoivat ovat ite uutta soosia edes maistaneet. Ei se edellinenkään mitään ketsuppia ollut mut sopivan vivahteen antoi kyllä. Sitten teille Chilifaneille: jos suun kuuluu tuntea poltetta chilikastiketta nautittaessa niin varmaan olisi kohtuullista keskiverto syöjiä kohtaan, että lisäisitte kotona poltteen hammareihinne.
Lisäksi hampurilaisten paistajille: pidätte sämpylöitä liian kauan parilassa(sämpylä kovettuu ja lisäksi painatte sämpylät oudosti linttaan).
Petyinpä taas kerran kävin kavereiden kanssa työpäivän päätteeksi ostamassa obelixit jotka olivat alennuksessa obelix oli paljo pienempi kun ennen oisin vaikka voinut syödä kaksi obelixia ne olivat tavallisen hampurilaisen kokoisia vaikka niiden pitäisi olla isompia. (HUONO GRILLI EI KANNATA KÄYDÄ)
Lounaaksi Jussin erikoinen, AIVAN loistava setti, taas. Harmi kun ei voi liittää kuittia liitteeksi, niin eroteltaisiin oikeat ostajat.
Voi että mitä kuraa sai taas... Kerroshampurilainen oli yhtä majoneesia. ja salaatit pursusi ympäri leukaperiä... Tästä lähtien kierrän paikan kaukaa... Taso on tullut niin alas, että rahoille ei saa enään vastinetta. Myös hinnat noussut ja annoksissa huomattu pienentymistä.
Eikö täällä nykyään ihan ikkunassakin lue suht isolla, että jos haluaa chiliä tai valkkaria, on siitä mainittava erikseen. Tämän takia vähän ihmetyttää tuo Riukulehdon kommentti.
Täällä sitä saa ainakin todella ystävällistä ja nopeaa palvelua,mahtava homma! Ja annoksetkin isoja ja herkullisia. Ainut miinus että mausteita jotkut laittavat vähän liikaa...
Kävin ostamassa sunnuntaina 18.4 kokolihahampurilaisen. Sanoin tomerasti selvällä Suomen kielellä että chiliä ei saa laittaa. No menin kotia syömään niin eiköhän ollut laitettu chiliä väliin ja tuli kiva mikreeni siitä chilistä. Olin vielä ainut asiakas, joten ruuhkan piikkiinkään ei tuo moka voi mennä.
Pekoni- Täysliha munalla nam nam. Hyväääääää
Aevan hyvä tämä grilli vielä on. Mikään burgeri missään ei vedä vertoja kokolihahampparille chili- ja valkosipulikastikkeellla. Nuo kastikkeet jotain todella olennaista, jotka erottavat Järvigrillin muista.
Pakko nyt selventää muutamaa seikkaa:
Ensinnäkin kärkkäreitä myydään niin kauan kun grilli on auki, eli päivästä riippuen joko klo. 00.00 asti, tai 05.00 asti.
Toiseksi, chilikastike ei ole vaihtunut mihinkään, vaan se on edelleen ihan sitä samaa. Mikäli erikseen pyytää chilikastikkeen mausteisiin, kannattaa luukulla mainita minkä verran sitä haluaa, ihmisillä kun on niin erilainen maku, ettei myyjä voi aina tietää kaikkea.
Kolmanneksi, chili ja valkosipuli EIVÄT kuulu kaikkiin mausteisiin, vaan niitä laitetaan vain jos joku niitä erikseen pyytää.
Neljänneksi, ihmisiä ne nuoret tytöt/pojat siellä grillin sisälläkin vain ovat, kaksi kerrallaan aina töissä ja juoksevat kolmella luukulla yhtä aikaa ja ottavat yleensä 5-6 tilausta vielä yhtä aikaa etteivät asiakkaat joutuisi odottamaan, yrittäkää siis ymmärtää jos johonkin annokseen täytyy kysyä mausteet kahteen kertaan että menee varmasti oikein. :)
pakko narista:asioitu kyseisessä paikassa vuosia.taso huonontunut huomattavasti.Mausteita laitetaan ihan miten sattuu vaikka moneen kertaan kysytään ja kaikkein eniten harmittaa kun saa joka toinen kerta kylmää ruokaa.kärkkäreitäkään ei myydä enään ilta kymmenen jälkeen,boikottiin koko paikka.
Kannattaako ottaa chiliburgeria jos ei kestä chiliä? Itseäni harmittaa suunnattomasti kun grillit kehtaavat sanoa burgereitaan chiliburgereiksi, kun todellisuudessa burgerin sisällä on pahimmillaan tulisuusasteeltaan ketsupin veroista chilikastiketta eikä puhettakaan tuoreista, paistetuista, ihanista chileistä.
Chili vaihtunut aivan liian tuliseksi. Tykkään tulisesta ruuasta mutta rajansa kaikella. Harmi kun nyt ei voi enää ottaa chiliburgeria paikasta.
On enään muutama grilli missä käyn ja tämä ei VARMASTI ole yksi niistä! Kokoliha hamppari oli aivan palanu!!! Ja kaikilla mausteilla otin... eli jos nämä vähän TULISEMMAT mausteet luokitellaan niihin niin niistä voisi sanoa erikseen asiakkaalle että laitetaanko chilia ja valkosipulia!? Hyi vit'' mitä kokemus!
Kaenkky Task Force vastaa:
Anu/KTF: Henkilöinti poistettu.
Kävin kohmeloon ostamassa vanhan lempparini, poken. hinta oli noussut viimekerrasta 0.50¤ .
Näytti olevan uudet burgerin paistajat ja uudet listat seinissä mutta eniwei poke tuli kouraan nopeasti ja oli kyllä positiivinen yllätys kaikkien näiden haukkujen alla, suattaa olla että käyn ehkä joskus toistekkin pokella nam.
Sunnuntai iltana jonotin tässä legendaarisessa paikassa ja näläkä oli hirvee ja aattelin että syön kohta hevosen kun haistelin siinä jonossa luukulta tuulevia tuoksuja. Tykkään testailla uusia ruokia, olen sellainen grilli kulinaristi. Ruuan pitää olla sellainen että näläkä lähtee ja makuakin saa /pitää olla. Odotukset syömään mennessä olivat siis korkealla.
Huomasin mainoksen uudesta tuotteesta jonka nimi oli "Kartaani"?? Uskalikkona tilasin sen ja voi valtava. Piirakka oli iso kuin mikä, automiehenä tajusin nimen merkityksen kun sain jättipiirakan otteeseeni, he he. Sen sisällä oli paljon hyvin maustettua lihaa ja lisänä siihen paistettiin pari makkarasiivua ja pari munaa. Piirakka ei kuitenkaan ollut niin rasvainen kuin lihapiirakat,hyvä niin. Salaatti ja kastike höysti sitä mukavan mehukkaaksi. Uskaltaisin väittää että painoa sillä oli yli puolikiloa. Makukin oli loistava (etenkin se liha oli kunnolla maustettu) ja näläkä lähti, itseasiassa taisin seuraaavan kerran syödä maanantaina iltapäivällä.
Mukava uutuus, jota varmasti haen toistekin jos vaan pysyy paikan valikoimissa. Hinta sillä oli 5,95. Suosittelen siis.
Huh heijaa... Kartaani.... Jessus et oli hyvää ja sitä samaa saan syödä vielä ainakin kahtena seuraavanakin päivänä, oli se niin valtavan kokoinen. Suosittelen muillekkin....
Ei taida hinnasto enää pitää paikkaansa. Kärkkärit maksoivat ainakin eilen 1,30¤ kappale.
Empä oo pitkään aikaan käyny järvigrillillä, mutta nyt piti käydä testaamassa. Söin kanahampparin. Oli kyllä hyvä! Ananas ja currymajoneesi kruunas, nam! Kiitos ja kumarrus myös ystävällisestä palvelusta!
Edelleen paras grilli mitä oulusta löytyy. Jussi+ 05maito 6,10e, nopea ystävällinen palvelu ja kaunis hymy kaupan päälle. KIITOS.
Eipä enää paljoa nappaa asioida tässä paikassa. Liekö jossakin otettu ilmaisu turhan ; parempi puolisko tilasi ensin "kaikilla mausteilla", ja ilmeisesti lätyskässä oli kirjaimellisestikin kaikki mausteet koska tuosta vettyneestä lörsästä valui valtoimenaan eri värisiä sotkuja tehden syömisestä mahdotonta ilman kumipukua.. ja allekirjoittaneen seuraavana "kaikilla mausteilla" tilattu eväs oli taas kuiva kuin kamelinajajan työmaa.
Jatkossa taidamme asioida laadukkaampien luukkujen äärellä.
Ehkä Juha tosiaan voisi käydä konsultoimassa nykyistä työntekijäkaartia että kuinka hyvät ja perinteiset järvikioski eväät oikein tehdään ja mikä niiden salaisuus oli. :) (kieltämättä ikävä juhan tekemiä eväitä)
Sen muistan että juha paineli niitä pariloita kesken evään paiston, en ole muiden nähnyt niin tekevän tai en ole huomannut. Tämä oli puoliksi huumorilla heitetty, ja tarkoitus ei ole arvostella nykyistä henkilökuntaa, vaikka aina varmasti voi oppia lisää ammattitaitoa kokemuksen kautta.
Juha ei ole omistanut paikkaa enää moneen vuoteen vaan on keskittynyt eri firmaansa täysillä.
Kaenkky Task Force vastaa:
Anu/KTF: Mutta Jussin kaipuu on näemmä kova. :)
burkerin hinta oli ennen 2 euroa. noussu omistajan vahdoksen vuoksi 3.80 huh huh. ja siittä vielä pienentyny puolella. pitäs ottaa itse omistaja takasi puikkoihin. porukka poikotoi jo aika paljon paikkaa.. sori jussi
Kaenkky Task Force vastaa:
Anu/KTF: Saimme ilmoituksen, jonka mukaan hinnat eivät ole nykyisen omistajan aikana nousseet.
Koskaan ennen ei ole järvigrilli pettäny, eilen oli ensimmäinen kerta.
Töissä oli 2 myyjää, joilla työtahti oli todella hidasta. En kellottanut aikaa mutta varmasti meni yli 15 minuuttia tilauksesta siihen hetkeen, että rieska oli kourassa.
Suurin miinus tulee kuitenkin siitä, että chilihampurilaisessa puuttui mielestäni sille kovin olennainen osa nimittäin jalapenot, joita menussa kuitenkin mainostetaan. Myöskin chilikastiketta normaalia vähemmän ja reippaassa 20 asteen pakkasessa se ei mieltä juurikaan lämmittänyt.
Annan vielä paikalle mahdollisuuden koska ennen järvigrillin chilihampurilainen on ollu ehdottomasti Oulun paras tulinenburgeri. Se, että tituleeraan sitä parhaaksi kertoo vain sitä, että muissa paikoissa chilihampurilaiset ovat todella huonoja ja järvigrillilä se on välttävä/hyvä.
Kaenkky Task Force vastaa:
Anu/KTF: Yksilöinnit poistettu.
Jonkin verran on työporukan kanssa tullut käytyä täällä, annoskoot ovat tosiaan pienentyneet hintojen noustessa, mutta niin on tuntunut käyneen vähän joka paikassa.
Palveluun voisi panostaa kyllä vähän enemmän, suurimman osan ajasta on vaan kysytty tilaus, otettu rahat ja heitetty ateriat pussiin sen kummempia pölisemättä ilman että on edes hymyä irronnut, tuntenut ittensä enempi riesaksi kuin asiakkaaksi siinä luukulla. Iloisiakin myyjiä sattunut onneksi silloin tällöin, joten eiköhän täältä ainakin pari kertaa sinne vielä tulla syömään porukalla.
Viimeksi oli legendaarisen puokkarin välissä kyllä joku aivan ihmeellinen onneton jauhomakkaran siivu kunnon lauantaimakkaran sijaan, pitää vissiin tilata ens kerralla jotain muuta. Älkää antako maineen ja ahneuden nousta päähän, pitäkää taso yllä niin tullaan jatkossakin!
Maukas ja mehevä Kanahamppari nautittu, kiitokset erittäin viehättävälle myyjälle hyvästä palvelusta :)
Kauhulla olen jo pidempään seurannut kommenttien karua kertomaa tämän klassikko-GP:n rappiosta. Vielä muutama vuosi sitten Järvärillä tuli asioitua useamman kerran viikossa, jokus päivässäkin, ja aina se vakioannos, kerrospippuripihvihampurilainen (try saying that fast 5 times in a row), toi veden kielelle ja vei nälän mennessään. Sittemmin olen valitettavasti joutunut yhtymään tähän yleiseen mielipiteeseen, eli taso on laskenut hintojen noustessa. Milloin on mausteet miten sattuu, milloin pihvit karrelle palaneita et cetera. Näiden tapausten takia vierailut ovat tipahtaneet muutamaan kertaan vuodessa. Tänään sitten tuli nälissään (ja kaikkien muiden järkimatkan päässä olevien lafkojen jo suljettua ovensa) heräteltyä sitä pientä toivonkipinää, jospa sittenkin. Kerrospippuri mukaan, kärkkärit odottaessa. Kärkkäreissä pelkkä chili muuttui jostakin syystä kurkkusalaatiksi, sipuliksi, ketsupiksi ja sinapiksi. Uuden toki olisi saanut pyytämällä, mutta noh. Toimivat ne nuokin mausteet, no harm no foul. Kotiin päästyä tulikin eteen sitten se surullisenkuuluisa totuuden hetki; Toimiiko kerrospippuri? Ja toimihan se. Leivät rapeita, pihvit juuri mitä pitikin ja mausteet kohdillaan. Aivan tuli tippa linssiin, niin nostalginen tapaus oli tämä.
Suuresti tuntuu tuo safkan taso vaihtelevan, mikä taas johtunee jo useamminkin mainitusta työntekijöiden rivakasta vaihtumisesta. Voi niitä aikoja, kun vakiannoksen tilatessa grillinhoitaja muisti ulkoa täytteet. Ehkä vielä joskus, ehkä vielä joskus.
Harvemmin tullu parin viime vuoden aikana käytyä. Ostin viikko sitten vanhasta muistista puokkarin ja jouduin pettymään. Koko oli pienentynyt ja mausteet ei olleet vanhaa laatua. Kurkkusalaatti maistui AIV-rehulle ja lauantaimakkara oli ALLE KAHDEN SENTIN PAKSUINEN JA PYÖREÄ. Puokkarihan (hampurilainen) on ennen ollut legendaarinen nimenomaan valtavan viistoon leikatun lauantai-möhkäleen ansiosta. Uskon Omistuksen muutoksen olevan syyllinen.
Kaenkky Task Force vastaa:
Anu/KTF: Saimme palautetta kommentista:
"Omistuksen muutoksella ei ole mitään tekemistä jos asiakas on saanut pyöreän makkarasiivun. Ohjeistus ja opetus on edelleen paikassa ihan samanlainen makkaran leikkaamisen suhten kuin vuonna kypärä. Eli usko omistuksen muutoksen olevan syyllinen ei pidä paikkaansa ja pyydän muuttamaan tai poistamaan kommentin. Paikassa käytetään edelleen kaikkia samoja mausteita kuin edellisen omistajankin aikana ja samat sämpylät, makkarat ja pihvit käytössä. Makkaran leikkuu on käsityötä ja siinä varmasti tulee aina pieniä eroja."
kävin eilen illalla hakemassa kokolihahampurilaisen ja oli paras hamppari mitä olen koskaan maistanut. palvelukin oli erinomaista.
ostinpa äskettäin grilliherkun ja täytyy sanoa että hinnat nousee koko ajan ja annokset pienenee... pelkkiä pettymyksiä ollut viimeiset kerrat mitä olen käynyt kokeilemassa. menee boikottiin mun osalta tämä paikka
Kaenkky Task Force vastaa:
Anu/KTF: Saimme asiasta palautteen:
"Hintamuutoksia tehty joulukuussa 2008 ja heinäkuussa 2009 (jolloin osa laski ja osa nousi). Ravintola alalla pitäisi hinnat tarkistaa 4x vuodessa joten tässä paikassa ei kyllä ole hinnat nousseet KOKO AJAN. Annoskokoihin ei ole tehty mitään muutoksia. Grilliherkun hinta on ollut ollut ainakin joulukuusta 2008 sama. Aikaisempia hintoja en tiedä."
Hinnastot muuten pahasti outdated, joku vois päivittää kun jaksaa...
Kaenkky Task Force vastaa:
Anu/KTF: Kuvia tulemaan, niin päivitetään. Palaute-sivulta löytyy sähköpostiosoite, johon materiaalin voi lähettää.
Tuli tuossa matkalla poikettua paikalliseen jotain syömään listalla oli tällänen Pekoni herkkulautasen. Ruokaa oli sapovassa määrin ei liikaa ei liian vähän ja kaikki oli kohdallaan. Voisin mieluusti toisen saman laisen tilalailla jos siellä päin liikuskelen. Kiitos sinne paikka oli arvoisenne.
Puokkari on parasta ja palvelustakaan ei tartte marista!
Eväs oli eilettäin hjyvvää ja ilonen palvelu lisäplussaa..
Haettiin eilen aura-kasvishampurilainen ja puokkari. Koko oli kohdillaan, mutta mausteita ja salaatteja oli paljon aikaisempaa vähemmän. En muista milloin viimeksi olen järvigrilliltä tilaamani hampparin saanut syötyä näinkin puhatain sormin:D Eli muuten oli ihan ok, mutta mausteiden vähyydestä johtuen melko kuivaa syötävää. En muuten huomannut ketsuppia tai sinappia kummassakaan hampparissa, vaikka tilattiin kaikilla mausteilla.
Kävin hakemassa kana-hampurilaisen, ja en taida ottaa toista kertaa.. Pihvi oli sisältä raaka, ja ananas paistettiin paskasella parilalla joka ihan lillui mustaa rasvaa! YÖK! Roskiin lensi koko paska :(
Taso noussut kohisten, maittavan puokkarin söin ja palvelukin oli hyvää.
Lihapiirakka pariloitiin mikrossa ja hampparista puuttu ananas ja puolet mausteista. Palvelu oli kyllä hyvää ja nopeaa. Annokset olivat isoja ja säilyivät lämpiminä kotiin asti.
Olen useamman viikon ajan tätä kyseistä paikkaa "testaillut" työkaverien kanssa aina eri annoksia mukaan tilaten ja tässä nyt ihan oikeaa palautetta koko mestasta.
Hampurilaiset ovat todella maukkaita, mutta niihin tungetaan mausteet yleensä kerroksittain ja tuoresalaattia ja majoneesia on sitten se avonainen puoli aivan täynnä niin ettei siitä voi edes haukata ja itse "hampurilaisesta" tulee sellainen pyramidin muotoinen tasaisen lätyn sijaan joka tekee siitä järkyttävän vaikean syötävän. Jollain työntekijällä oli tapana vähän painella hampparia kasaan ja ravistella sitä mausteiden levittämiseksi ennen tarjoilua mikä helpotti hommaa, voisitte ottaa yhteiseksi tavaksi.
Erilaiset grillilautaset ovat todella täyttäviä ja maukkaita, mutta pari satunnaiskertaa on laatikot työnnetty AIVAN LIIAN TÄYTEEN ja koko laatikko on meinannut räjähtää käsiin, tuntunut että lisukkeita on sullottu väkisin liian pieneen pakettiin itse annoksen ulkonäöstä piittaamatta mikä on vähän harmittanut. Yleensä on kuitenkin tullut todella nätisti rakennettuja annoksia ja hyvin ovat pysyneet sisälläkin. Yleinen mielipide on kuitenkin ollut porukassa, että ei haittaa jos sitä salaattia ja muita lisukkeita ei ole siinä annoksessa puolta kiloa, jos se paketti pysyy suhtkoht kasassa ja sieltä seasta voi haarukalla vähän eritelläkin mitä haluaa syödä sen sijaan että täytyy avata paketti muovipussin sisällä, ettei kaikki leviä syliin.
Pääsääntöisesti kaikki annokset - etenkin hampurilaiset ovat aina valmistuneet todella nopeasti, ellei olla tilattu jotain "erikoisempaa", kuten kebabia mikä ilmeisesti lämmitetään mikrossa. Palvelu on aina ollut kohteliasta ja hymyilevää jonoista riippumatta, vaikka välillä on näyttänyt todella kiireiseltäkin. Vieläpä oikein pahoiteltiin kun jouduttiin viimeksi 10min odottamaan neljää isoa annosta!
Voin suositella kaikille kovan linjan duunareille, täältä saa hyvät safkat ja hyvän palvelun!
Kävinpäs ottaan puokkarin ja ei kyllä Oulussa ole parempaa hampparia.Sanokaa mitä sanotte mutta Järväri on paras.
Lounaaksi äsken Obeliksi ja 1/2 l maito, tosin normaalista poiketen otin sen mukaan pakettiin ja söin vasta työpaikalla. Hyvä setti taas ja edelleen.
Tämä on viimeinen vihellys. Loputon jankkaus ja toisten kommentoijien haukkuminen loppuu tähän; jatkonillitykset, mutu-ruikutukset, koko grillialan besserwisseröinti ja geneerinen marmatus poistetaan. Käykää syömässä ja kommentoikaa, mutta muuten jatkakaa matkaa, täällä ei ole mitään nähtävää. Kommentointilukko räpsähtää seuraavasta moderointilinjan vastaisesta purkauksesta.
Updatum: Ja nämä parin osoitteen takaa saman kaavan mukaisia ruikutusnovelleja säännöllisesti jättävät ammattivalittajat: kaivakaa puulelut patterin välistä ja menkää leikkimään niillä jonnekin muualle. Teidät on tunnistettu, ja olkoon agendanne mikä tahansa, tänne sitä ei kaivata.
Sainpahan hyvän ruoan päälle vielä hyvää palvelua.. Se nimittäin kruunaa ruokailun kun saapi hymyn kaupan päälle!!
Kiitos ja tsemiä!!
Hyvä puoli tässä tason laskussa on se, että jonot on huomattavasti lyhentyneet. Usein kun ajan ohi niin ei ole luukulla ristinsielua, ennen jonoa oli kellonajasta riippumatta. Sitä en kyllä tajua miten palvelu on silti niin hidasta, ruoan laatu huonontunut ja mausteet usein väärin, vaikka luulisi työntekijöillä olevan nyt vähemmän kiire kuin ennen. Mut eipähän tarvi jonottaa enää jos haluaa ottaa riskin ja hakea täältä ruokaa...
Voi voi sen tähren. Erittäin hidasta palvelua eikä kyllä työntekijät ammattitaitoisilta näytä. Ruuassakaan ei kehumista, juuri ja juuri menee alas. Jatkossa en täällä kyllä enää asioi. Olen jo kolme mahdollisuutta tälle antanut viime aikoina ja jokainen kerta on ollut enemmän tai vähemmän huono kokemus. En kyllä ymmärrä näitä kehuja, mutta haukkuja näyttääkin olevan enemmän, onkos tuo nyt mikään
ihmekään. Hyvä kuitenkin jos jollekkin maistuu.
piti käydä testaan kun haukutaan noin urakalla vaan eihän tuolla ollut mikään muu muuttunut kuin palvelu oli kohteliaampaa kuin ennen
hampurilainen aivan samanlainen kuin ennenkin yhtä hyvä ja täyttävä
kyllä se on yhä oulun paras
Edelleen hyvät eväät eikä mitään valittamista laadun tai koon suhteen. Ainoastaan pitkät jonot kyrsii.
Jostain syystä täältä en saa sitä mitä tilaan. Jälleen kerran hampurilaisen sämpylät eivät olleet sesam sämpylät, vaikka kahteen kertaan siitä myyjälle sanoin. Tällä kertaa mausteet oli oikein, eikä pihvi ollut kuin yhdestä kohtaa kova ja kuiva. Toki sämpylät jäi syömättä tälläkin kertaa.
Piti itsekkin käydä testaamassa kun huonoa palautetta on tullut taas enemmän kuin riittävästi. Ostin puokkarin täyslihapihvillä ja oli kyllä hyvä eväs ja säilyi kotia asti lämpimänä (useampi kilometri ulkoilua pakkasessa ja eväs repussa). Mausteet oli ihan hyvin laitettu väliin, Kaiken kaikkiaan ihan hyvä ja maukas eväs ja jos jotain huonoa pitää hakea, niin lauantaisiivu saisi olla paksumpi ja hinnat ovat mielestäni liian korkeat. En tiedä mistä p***a kommentit tulevat, mutta omalla kohdallani järvikioski ei ole pettänyt vielä kertaakaan, nytkin vielä varmistettiin toiseen kertaan mausteet että "oliko näin" joten myyjille suuri kiitos kun rohkeasti kysyivät kun olivat epävarmoja.