Kino Grilli Heinäpäähän kulkijoiden mekka
|
Kinokoppi kuuluu oululaisen grillikulttuurin tiukkaan ytimeen. Samalla paikalla on ollut jo vuosikymmeniä yöllisen kulkijan ruokapaikka. Alkuun vaatimattomasti makkarakoppina aloittanut Kino on vuosikymmenien aikana päätynyt nykyiseen hi-tech-henkiseen sisätiloilla varustettuun akvaariomuotoonsa.
Viereinen taksitolppa takaa, että yöaikaan valomerkin jälkeen väkeä löytyy. Asiakasmassoista huolimatta paikka on aina hyvin siistin oloinen ja asiakas voi suoraan seurata henkilökunnan työskentelyä.
Valikoima on koostuu perinteisestä grilliruoasta. Hampurilaiset ovat sellaisia kuin niiden grillillä pitääkin olla, eli ei mitään kolikon kokoisia mäkkäri-"pihvejä", vaan reiluja ja mureita. Eivätkä sämpylätkään maistu pahville. Annoksia löytyy myös isompaan nälkään, mm. kahdella 188 gramman pihvillä varustettu purilainen. Olennaista on, että ruoan maku tehdään oikeasti ruoan laittamisen kautta eikä majoneesimäskeillä.
TJEU:
- aurajuustohampurilainen
- kärkkäri
- lihapiirakka
- bearnaise-kastike bursan väliin

Pyytämällä saa gluteenittomana täyslihahampurilaisia ja porilaisenkin.
» Täydennä känkkylän tietoja
» Kerro muuttuneista tiedoista
Kommentoi paikkaa
Kommentit vuodelle 2003
Kyllähän siitä lähdetään että tappogrilli kuuluu Oulun grillien top 3:seen.. Siellä kohtaavaat monesti numeronpaarin asiakkaat, ja tolpalla voit syödä mukavasti taksia odotellessa. Siistit sisätilat saavat myös plussaa
Höyhtyän Grillin ohella kaupungin korkeatasoisin grilliruokala. Erittäin hyvä palvelu sekä mukavat ruokailuolosuhteet.
Omaa valtakunnan parhaimman lihapiirakan. Suosittelen erityisesti juuston kera. :)
Tssä paikassa työskentelee Oulun ylivoimasesti mukavin henkilökunta! Olen myös oppinut ymmärtämään, ettei rehellisin perustein toimiva känkkypaikka voi jakaa ruokaa puoli-ilmaiseksi, vaan tämän kaltaisessa paikassa ylläpitokulut ovat järkyn suuret. Jos tuotteet todellakin olisivat törkeästi ylihinnoiteltuja, joutuisiko paikan omistaja tekemään 7 päiväistä työviikkoa? Siisteydestä tulee myös viisi tähteä, jaksan jatkuvasti ihmetellä sitä, että he viitsivät joka hemskutin ilta siivota niin maan perusteellisesti, että rappaavat parillan puukolla putipuhtaaksi! Monessa ravintolassa olen työskennellyt, mutta vastaavaa en ole nähnyt missään!!
mielestäni täältä saa oulun parhaat porilaiset.
ja erittäin ystävällistä palvelua.
Vinkkinä viikolle, ettei kannata käydä hakemassa täältä kärkkäriä samana päivänä, kun Kalevassa on kärkkärijuttu. Toive aamusta asti tirisseestä kärkkäristä kuihtui puolikylmään versioon, mutta eihän se sinänsä grillin vika ole, jos menekki "pompsahtaa".
Mutta epäkelvon porilaisen pistän kyllä jo grillin piikkiin. Sämpylät eivät ehtineet lämmetä (vaikkei ollut edes kiirusta), makkarakin vain pinnoiltaan. Makkara oli lisäksi vetistä ja mautonta. Rehuja ei löytynyt nimeksikään ja kokonaisuus jäi varsin mauttomaksi, puolet piti heittää menemään.
Kyllä kuuen ja puolen satsilla ruokittiin kaksi ihmistä ja vähän kolmattakin, ja makoisaa oli! Hyvä Kino!
Doguunilta on tullut kärkkärit ja porilaiset monesti haettua, eikä kyllä voi moittia palvelua eikä hintaakaan.
Tuosta edellisestä kommentista tulikin mieleen, että mistähän sitä yritys mahdollisesti saapi vuokra rahat sun muut, jos ei juuri niitten tuotteiden myynnistä? Poikkeuksena tietysti ne veroja kiertävät paikat, joita on nyt jäännyt kiinni...Niistähän sitä kyllä saa känkyt halvalla, ja valitettavasti hinta näyttää joillekin olevan se ainoa peruste ostopäätöstä tehdessä =(
tässä kans on sellainen paikka ettei tule käytyä.. hinnat pilvissä ja muutenkin on niin pikkaiset ruuat ettei kannata ostaa yhtään mitään ellei halua vihaiseksi..!! hinnat alemmas ettei tarvi asiakkailta ottaa vuokraa sun muita.. menis paljon paremmin jos kaikki olis kohdallaan! monikaan työn tekiä ei jaksa olla töissä kun on sellaista kun on... t:ei ikänä enään tätäkään...
"Asiakkaalle" tiedoksi, että tässä paikassa on ne OIKEAT kärkkärit, joita ei TODELLAKAAN lämmitetä hellalla, vaan erityisessä kärkkäripannussa, rasvassa ja kaasulla kuumentaen. Kärkkäri on nimenomaan kiinteä rakenteinen (lue : kova) koska siinä on lihaa huomattavasti enemmän kuin niissä lötköissä ja mauttomissa jauhopätkissä joita jotkut grillit kehtaavat kutsua kärkkäriksi. Kärkkärissä itsessään ei ole juurikaan rasvaa, eli se voi maallikosta tuntua kuivalta. Onko kellään muuten tietoa, kuinka paljon kyseinen grilli myy vuorokaudessa tuota kansanliikkeen aikaan saanutta kärkkäriä? Veikkaisin, että niin paljon, ettei aamulla pannuun laitettu kärkkäri ole siellä enää ilta kymmeneltä, tai sitten kioskilla oleva kärkkäripannu on usean neliömetrin kokoinen...
Tämän paikan kärkkärit oli ainakin kymmenen aikaan illalla suht kovia ja kuivahkoja..kuinkahan kauan lie hellalla pyörineet..aamusta asti?!.. Muuan myyjätäti myös suutahti kun makkaraperunat pyydettiin MAKKARALLA. Annoksissa tosiaan makkaranpätkiä on n.5-10kpl..Että semmosta. Paremman puutteessa.
Täytyy sanoa, että muutamat annokset tällä grillillä ovat todella hyviä, ja niitä tulee sitten useimmiten tilattuakin. Loistavia ovat mm. Aurajuustohampurilainen ja Pippuripihvihampurilainen.
Grillille lisä-atmosfääriä antavat myös Pe&La iltaiset känni-örveltäjät, ja monet hauskat kaskut on jonossa tullut kyseisinä aikoina kuultuakin.
Talon erikoisella lähtee isompikin nälkä! Hintaa tosin on 6,10 egeä, joka saattaa tuntua kovalta hinnalta hampurilaiselle. Mutta Pekoni, 188 g pihvi ja friteeratut sipulirenkaat muiden lisukkeiden muassa vievät isommankin kaverin nälän tiehensä! ;)
Kärkkäri oli makoisa, joskin maustemäärä jäi köyhäksi. Mutta pärjättiin!
Jos haluaa perinteistä grilliruokaa, täältä sitä saa. Jokusen kerran tullut kotimatkalla baarista eksyttyä tämän kautta, ja tasaisen kohtuullista apetta on mahansatäytteeksi saanut. Hintatasokaan ei niitä grillien ihan pahimpia.
Parhaimpia hampurilaispaikkoja, nykyään saapi olla sisätiloissa palelematta ja taksitolpallekin on vain muutama metri. Tosiaan hampurilainen on sellainen kuin sen grillillä pitääkin olla, eli ei mitään kolikon kokoisia mäkkäri-"pihvejä", vaan reilu ja murea. Ja sämpylätkään ei maistu pahville :-)