Kino Grilli Heinäpäähän kulkijoiden mekka
|
Kinokoppi kuuluu oululaisen grillikulttuurin tiukkaan ytimeen. Samalla paikalla on ollut jo vuosikymmeniä yöllisen kulkijan ruokapaikka. Alkuun vaatimattomasti makkarakoppina aloittanut Kino on vuosikymmenien aikana päätynyt nykyiseen hi-tech-henkiseen sisätiloilla varustettuun akvaariomuotoonsa.
Viereinen taksitolppa takaa, että yöaikaan valomerkin jälkeen väkeä löytyy. Asiakasmassoista huolimatta paikka on aina hyvin siistin oloinen ja asiakas voi suoraan seurata henkilökunnan työskentelyä.
Valikoima on koostuu perinteisestä grilliruoasta. Hampurilaiset ovat sellaisia kuin niiden grillillä pitääkin olla, eli ei mitään kolikon kokoisia mäkkäri-"pihvejä", vaan reiluja ja mureita. Eivätkä sämpylätkään maistu pahville. Annoksia löytyy myös isompaan nälkään, mm. kahdella 188 gramman pihvillä varustettu purilainen. Olennaista on, että ruoan maku tehdään oikeasti ruoan laittamisen kautta eikä majoneesimäskeillä.
TJEU:
- aurajuustohampurilainen
- kärkkäri
- lihapiirakka
- bearnaise-kastike bursan väliin

Pyytämällä saa gluteenittomana täyslihahampurilaisia ja porilaisenkin.
» Täydennä känkkylän tietoja
» Kerro muuttuneista tiedoista
Kommentoi paikkaa
Kommentit vuodelle 2006
Uskomattoman munaton hodari täällä. Otin hodarin juustolla (~3,4e) ja ei kyllä maistunut oikeastaan miltään. Kyllä sitä juustoa sieltä makkaran alta vähäsen löyty, sen lisäksi täytteinä ei tainnut olla kuin mautonta kurkkusalaattia. Todella laimian makunen hodari siis, en osta toiste.
Keskustassa kun tulee käytyä aika vakio jos nälkä iskee käydä hakemassa jättitupla hampurilainen (2 x 188g pihviä, 7.90e). Ehkä hinnakas mutta pienessä/isossa tuubassa ei ole haitannut ja maukasta ollut (+täyttävää)
ihan älyttömän kallis paikka!kympin verran saa maksaa isosta hampurilaisesta..sillä kävis jo ravintolassa syömässä!päivätuurilaiset pihistelee mausteissa ..iso on ero ostaako ruuat illalla.yöllä tahi päivällä!ero on myös myyjissä kuin yöllä ja päivällä..kärkkäri maistuu aina..kolme kertaa viikossa tulee haettua!
Kaenkky Task Force vastaa:
Petteri / KTF: Ei siellä mikään burgeri kymppiä maksa.
No jaa.aika kallis paikka .
Eikles oli ihan happy happy joy joy jättiburgerinsa kanssa, ja meikäläinenkin kerrosporilaiseeni, mutta ranskalaiset oli hiukka ("hiukka") pettymys. Pihtausta täälläkin siís havaittavissa. Hoo vee. Palvelu ripeää ja yställistä, tack siitä, mutta silti - - - jos maksetaan ISOISTA ranskalaisista, niitten pitäisi myös olla ISOT, eikä vaan loota puolittain täytettynä löllöjä töräyksiä.
Hyvä mesta. Makoisat ruuat. "wu-tang_grilli" wtf? :DD
Kinokopin pekonihampurilainen eroaa monesta muusta paikasta sen suhteen että siinä ei ole minkäänlaista pihviä vaan puolenkymmentä siivua pekonia pihvin sijasta.
Ei saa rahalle vastinetta, vaikka ei se ruoka pahaa olekaan.
Hyvät ruoat yleensä, nyt kanahampurilainen oli mauton ja hiukkasen epätasapainoinen. Liekkö johtunut siitä, että sen valmistamiseen 10 min ennen sulkemisaikaa meni ehkä minuuttikakskytäsekuntia.
Tähti ruoasta pois, seuraavalla syömiskerralla tarkistetaan taas.
Ateria (en muista tarkemmin nimeä) oli pienehkö, hintaa oli kyllä n. 5-6¤, joten hieman oli pettymys. Ruoka oli kyllä hyvää, mutta ei herättänyt sen kummempia elämyksiä. Lisukkeet olivat aika surkeat. Palvelu juuri ja juuri kohtalaista. Jonoa ei ollut paljoakaan päivällä. Myyjät kieltämättä näytti hieman hapanta naamaa ja tuntui jopa, että olen heille vaivaksi. Hymy ei maksaisi mitään. Mukavan (=erikoisennäköinen) paikka, se taisi houkuttaa siellä käymään alunperinkin. Plussaa sille, että grilli on hyvällä paikalla.
Kaenkky Task Force vastaa:
Suvi/KTF: Henkilön yksilöinti poistettu.
Entisenä heinäpääläisenä paikka enemmän kuin tuttu. Todella hyvät ruuat ja hyvä palvelu. Kaupungin toiseksi paras kokolihahampurilainen löytyy täältä (Haapalehdon jälkeen). Remontin myötä paikan taso siistiytynyt ja parantunut kaikin puolin.
Äkillinen nälkä iski, oli pakko saada ruokaa ja ikäväkyllä Troija yms paikat oli kiini.
Ostin "kerrosaterian" johon siis kuului kerroshampurilainen sekä vähäiset vanhassa rasvassa paistetut ranskalaiset ja tietenkin juoma. Hampurilainen vastasi kooltaan suurinpiirtein Hesburgerin megahampurilaista. Ranskalaisia oli hyvinvähän laatikon reunalla jotka olivat jokseenkin mauttomia lässyköitä.
Nälkä kyllä lähti, mutta parempaa oisin kyllä toivonut. Onneksi matkalta mukaan tarttunut salmiakkipussi piristi mieltä.
1.5 tähteä
Suomen toiseksi paras grilli Lehtiskan jälkeen!
Filehampurilainen bearnaise-kastikkeella on tullut "koeajattua" pariin otteeseen lähiviikkojen aikana, ja kylläpä on maistunut hyvältä! Suosittelen! Palvelusta myös plussaa. Sijainti on mainio, etenkin elokuvien jälkeen on kiva käydä kiskaisemassa känkkyannos naamaan.
Maailman pisimmät jonotusajat ainakin pikkutunneilla, tuskin ovat kovin lyhyet päivälläkään. Purkerit on perusperuskamaa, eli kyllähän niitä syö ennemmin ku turpiinsa ottaa.
Makkaraperunat + kärkkärin söin tässä eräänä päivänä. Kärkkäri oli luultavasti ollut koko päivän siellä, ainakin maistu siltä. Makkaraperunat olivat ihan syötäviä, mutta lisukkeet surkeita. Ainoastaan, sinappi, ketsuppi, majoneesi & kurkkusalaatti. Olisin kaivannut jotain salaattia jne edes mukaan.Hintaa tuli yhteensä 6,2e, en ollut tyytyväinen. Kaks tähteä.
Johonkin maailman aikaan Kinoa kutsuttiin myös nimellä "Kana-automaatti-grilli".