Kaikki » Kuumana grillistä » Kikan Grilli

Kikan Grilli
  Aseman grilli

Paikka on lopetettu, tai sen nimi on vaihtunut.
Kikan Grilli

Hinnasto (22.05.2009)

Kikka palveli pitkään yöllisiä kulkijoita - vaan joskus on parhaidenkin lähdettävä. Tai sitkeimpienkin. Kikan korvasi lopulta Aseman Kebab Express.

Kikan Grilli on asemaa vastapäätä oleva "kulman grilli". Satunnaiset matkailijat todennäköisesti erehtyvät hakemaan helpotusta äkillisesti ilmentyneeseen nälkäänsä. Tämä voi kuitenkin olla kohtalokas virhepäätös.

Kikalle mahtuu kerralla viitisentoista ihmistä ateroimaan. Sisustus on ankarahko ja vaatii kaurismäkeläistä suhtautumista elämään ja sen lieveilmiöihin. Keskitettyä ruokalistaa paikasta ei löydy, vaan ruoka-annokset on esitelty lapuilla ympäri paikan seiniä. Annokset ovat luonteeltaan sangen perinteisiä, mutta yllätyksiin on syytä varautua. Paikassa on aina yö.

Testihetkellä muita asiakkaita ei ollut. Testatuista neljästä annoksesta kaksi oli muuta kuin oli toivottu. Maku oli joistakin testaajista siedettävä, joskin allekirjoittanut ei juuri annoksen mausta suuremmin piitannut. Balkanmakkara oli muuttunut grillatuksi perusjauhomakkaraksi ja lehtipihvi käsittämättömän huonoksi täyslihahampurilaiseksi. Ranskalaiset olivat ... kehnot. Ruoka tuli kuitenkin kohtuullisessa ajassa ja palvelu oli ajankohtaan nähden ystävällistä.

Kikka on kokemus. Sen kanssa voi elää tai olla elämättä.

Updatum 22.5.2009: Legendaarista! Olemme saaneet kuvastoomme kautta aikojen ensimmäisen katsauksen Kikan grillin hinnastoon.

Huom! Aukioloajat tempaistu empiiristen kokemusten perusteella hatusta.



» Täydennä känkkylän tietoja
» Kerro muuttuneista tiedoista




Kirjoitettu tiistaina, 02.02.2010 00:00 Petteri / KTF
Päivitetty tiistaina, 20.11.2012 01:43 Petteri / KTF



Kommentoi paikkaa

Nimimerkkisi  
Kommentti

Ohje:
2x Enter
 = kappalevaihto
Olen lukenut Kaenkky.com moderointilinjan ja hyväksyn sen.
 ^   Huom! Rasti ruutuun on pakollinen kommentoidessa.
KänkkyAuth IP-osoitteesi perusteella et ole kotoisin Suomesta, joten ole hyvä ja todista olevasi ihminen valitsemalla oheisista alasvetovalikoista oikeat täytteet kinkku-aura-ananas -pizzaan. Mikäli valintasi ovat virheelliset, kommenttia ei tallenneta järjestelmään lainkaan.

Kokoa kinkku-aura-ananas -pizza, ole hyvä:



Kommentit vuodelle 2006

Arkisto: 2012 (29)  2011 (3)  2010 (8)  2009 (6)  2008 (8)  2007 (6)  2006 (10)  2005 (9)  2004 (16)  2003 (5)  2001 (1)  

Kiva paikka. Ystävällinen palvelu ja ruoat ihan normaali grillitavaraa. Ei oo mcdonalds majoneeseja etc. mutta kukapa niitä kaipaa.
Tosi harvoin vedän kunnon grilliburgerin naamaan, ja niinä harvoina kertoina se on yleensä jäätävän hieno kokemus. 28.6. loppuillasta harmitti ****sti , etten tarkistanyt känkyn arvosteluja.

Tilaamastani "makupalasta" (?) puuttui yksi isohko täyte, sämpylä oli teollinen, kostea ja vaahtomainen. Pihvi oli kuin mikron jälkeen jäähtynyt ja maussa oli muisto maksasta. Valkosipulia oli aivan liikaa ja se tuli defaultina annokseen, toisin kuin useimmissa paikoissa.

Porukka sisällä oli tosiaan kuin Kaurismäen leffasta. Grillivierailun jälkeen piti suihkussa käydä.

Ei todellakaan lempipaikka. Korkeintaan puolentoista tähden arvoinen. En kyllä keksi mistä se yksi ja puolikas tähti tulee. Myyjä koitti jopa houkutella minua sinne töihin.. Hieman nauru meinasi päästä. Ei kiitos. Jos tilaa jotain niin on hyvin mahdollista, että saa jotain muuta.
Jos haluat itsellesi kunnon polttavan närästyksen, on tämä oikea osoite.
Pari vuotta sitten tuli käytyä. Oli yö ja saavuin junalla asemalle ja päädyin sitten liennyttämään nälkääni tähän asemaa vastapäätä olevalle grillille. -Virhe

Sisään astuessani järkytyin grillin yleisilmeestä. En kuitenkaan kehdannut kääntyä suoraan pois vaan päädyin tilaamaan turvalliset ranskalaiset. Olin paikan ainoa asiakas, mutta tiloissa pyöri kyllä puliukko, joka oli ilmeisesti myyjän tuttu, päätellen heidän keskusteluistaan.

Ranskalaiset olivat kamalan vetiset, mutta rasvaiset. Majoneesi oli hampurilaisiin tarkoitettua american dressingiä eikä sopinut annokseen. Kiva lisä oli extrana annokseeni mukaan saatu makkara, koska grilli oli sulkemassa, ja makkara olisi muuten joutanut roskiin. Se oli kuitenkin liian kärventynyttä eikä tullut syötyä.

aivan hirveitä vaikkka baariillan jälkeen meneeki maito 2 päivää vanhaa ja hampurilaiset maistu kuin ois lämmitetty pari kertaa mikrossa
Ostin kerroshampurilaisen, hyvää oli, ei mitään valittamista. Hamppari oli kuuma ja välissä mausteita hyvästi. Tiiä sitte, että oliko mulla onni matkassa vai valittaako muut tyhjästä.
Tosi makee paikka..? Ostin kerran kaks kärkkäriä niin myyjä ei puhunu mitääa vaan lämmitti mikrossa kaks pitkää nakkia ja myi ne kärkkäreiden hinnalla... todellakin oli just viimeinen kerta ku sinne minin enkä kenellekkään suosittele.
Aivan hirvee paikka palvelu hidasta ja annokset tosi peniä..
kepulaatio - 06.01.2006 01:39
Ville/KTF on muokannut kommenttia 06.01.2006 10:23
Paikkkahan on kerrassa institutionaalinen. Saattaa olla auki aamulla klo 7-10, kiinni päivän ja auki taas klo 18-21. Sitte pannaan illaksi kiinni ja avataan taas, kun ei varmasti ole asiakkaita haitolla.

Kaverini totesi taannoin, että yhden kärkkärin hinnalla saa helvetinmoisen kasan evästä, kun tilaa sen kärkkärin just ennen kun on maksun aika. Murmeli ryhtyi laittaan kärkkäriä ja luuli rahastaneensa jo aiemmin tilatut porilaiset ja hampparit. Toimi kuulemma lähes poikkeuksetta.

Kaenkky Task Force  Kaenkky Task Force vastaa:

Ville/KTF: Poistettu ylimääräiset lopusta.
Arkisto: 2012 (29)  2011 (3)  2010 (8)  2009 (6)  2008 (8)  2007 (6)  2006 (10)  2005 (9)  2004 (16)  2003 (5)  2001 (1)  
Arvosana

Palvelu

2.0

**
-
*
--

Ruoka

1.6

*
-
*
---

Miljöö

1.5

*
-
*
---

Arvosana

1.7

*
-
*
---

40 käyttäjän mielipiteet.
Kikan Grilli
Paikka on lopetettu, tai sen nimi vaihtunut.


Yhteystiedot:

Kategoria:

Aukioloajat:

Maksutavat:
Aliakset:

Samalla paikalla
GP.blog
Rekisteröityneet käyttäjämme ovat käyttäneet tähän paikkaan rahaa yhteensä 70.90 euroa.