Kaikki » Kuumana grillistä » Kikan Grilli

Kikan Grilli
  Aseman grilli

Paikka on lopetettu, tai sen nimi on vaihtunut.
Kikan Grilli

Hinnasto (22.05.2009)

Kikka palveli pitkään yöllisiä kulkijoita - vaan joskus on parhaidenkin lähdettävä. Tai sitkeimpienkin. Kikan korvasi lopulta Aseman Kebab Express.

Kikan Grilli on asemaa vastapäätä oleva "kulman grilli". Satunnaiset matkailijat todennäköisesti erehtyvät hakemaan helpotusta äkillisesti ilmentyneeseen nälkäänsä. Tämä voi kuitenkin olla kohtalokas virhepäätös.

Kikalle mahtuu kerralla viitisentoista ihmistä ateroimaan. Sisustus on ankarahko ja vaatii kaurismäkeläistä suhtautumista elämään ja sen lieveilmiöihin. Keskitettyä ruokalistaa paikasta ei löydy, vaan ruoka-annokset on esitelty lapuilla ympäri paikan seiniä. Annokset ovat luonteeltaan sangen perinteisiä, mutta yllätyksiin on syytä varautua. Paikassa on aina yö.

Testihetkellä muita asiakkaita ei ollut. Testatuista neljästä annoksesta kaksi oli muuta kuin oli toivottu. Maku oli joistakin testaajista siedettävä, joskin allekirjoittanut ei juuri annoksen mausta suuremmin piitannut. Balkanmakkara oli muuttunut grillatuksi perusjauhomakkaraksi ja lehtipihvi käsittämättömän huonoksi täyslihahampurilaiseksi. Ranskalaiset olivat ... kehnot. Ruoka tuli kuitenkin kohtuullisessa ajassa ja palvelu oli ajankohtaan nähden ystävällistä.

Kikka on kokemus. Sen kanssa voi elää tai olla elämättä.

Updatum 22.5.2009: Legendaarista! Olemme saaneet kuvastoomme kautta aikojen ensimmäisen katsauksen Kikan grillin hinnastoon.

Huom! Aukioloajat tempaistu empiiristen kokemusten perusteella hatusta.



» Täydennä känkkylän tietoja
» Kerro muuttuneista tiedoista




Kirjoitettu tiistaina, 02.02.2010 00:00 Petteri / KTF
Päivitetty tiistaina, 20.11.2012 01:43 Petteri / KTF



Kommentoi paikkaa

Nimimerkkisi  
Kommentti

Ohje:
2x Enter
 = kappalevaihto
Olen lukenut Kaenkky.com moderointilinjan ja hyväksyn sen.
 ^   Huom! Rasti ruutuun on pakollinen kommentoidessa.
KänkkyAuth IP-osoitteesi perusteella et ole kotoisin Suomesta, joten ole hyvä ja todista olevasi ihminen valitsemalla oheisista alasvetovalikoista oikeat täytteet kinkku-aura-ananas -pizzaan. Mikäli valintasi ovat virheelliset, kommenttia ei tallenneta järjestelmään lainkaan.

Kokoa kinkku-aura-ananas -pizza, ole hyvä:



Kommentit vuodelle 2007

Arkisto: 2012 (29)  2011 (3)  2010 (8)  2009 (6)  2008 (8)  2007 (6)  2006 (10)  2005 (9)  2004 (16)  2003 (5)  2001 (1)  

Täältä olen muutaman kerran hankkinut syötävää, ja on kyllä pakko sanoa että edellisistä kommenteista saa aika hyvän kuvan paikan tasosta :) Eli kyllähän sitä aina saa ruokaa eteensä, ja jos ei ole turhan ennakkoluuloinen (vähän epäilyttävä ympäristö, ikävä rasvanhaju) niin tarjotun ruoan voi myös syödä ihan hyvällä omallatunnolla. Syötäväksi tuotu annos on kuitenkin aina täyttänyt tehtävänsä nälän kumoajana, joten ei tässä kaikesta huolimatta voi ihan pahaa arvosanaa tarjota ;)
Tämä on jotenkin niin legendaarinen paikka. Sisustus uhkuu 70-lukulaisuutta, vaikka kyllä se varmaankin 80-luvun tuotteita on. Asiakkaita riittää viereisen taksitolpan ansiosta ihan jonoksi asti valittuina viikonloppuöinä, mutta erehtyneeköhän tänne kukaan selvinpäin?

Jos joskus olenkin ruokaa maistanut, ei siitä tai sen mausta ole muistikuvia, joten sitä en osaa kommentoida.

Ihan järkky paikka. Annoksen salaatti oli kaks tomaatti viipaletta, ois ollu kiva nähä millanen oli seuraavan asiakkaan kebab salaatilla annos..
Rehellisesti voi sanoa, että vähintään Oulun, ellei koko Suomen huonoin grilli. Aivan täysin ala-arvoista mättöä.
the original goatsegrill! (ei goottigrilli kuten aliaksiin väärin typotettu)
Ninnuska - 04.01.2007 00:38
Anu/KTF on muokannut kommenttia 04.01.2007 02:02
Mie ite mitä oon paikan sapuskoja syönyt, niin erittäin omalaatuisia ruokia ovat olleet, myös hyviä! Mm. lihapiirakka oli mitä mainioin, porilainenkin lisukkeineen yllättävän hyvän. Kavereilla ei ole aina käynyt yhtä hyvä mäihä.

Ihan hyvä paikka, välillä kannattaa heittää ennakkoasenteet syrjään ja ottaa riski :D

Kaenkky Task Force  Kaenkky Task Force vastaa:

Anu/KTF: Turhat pois.
Arkisto: 2012 (29)  2011 (3)  2010 (8)  2009 (6)  2008 (8)  2007 (6)  2006 (10)  2005 (9)  2004 (16)  2003 (5)  2001 (1)  
Arvosana

Palvelu

2.0

**
-
*
--

Ruoka

1.6

*
-
*
---

Miljöö

1.5

*
-
*
---

Arvosana

1.7

*
-
*
---

40 käyttäjän mielipiteet.
Kikan Grilli
Paikka on lopetettu, tai sen nimi vaihtunut.


Yhteystiedot:

Kategoria:

Aukioloajat:

Maksutavat:
Aliakset:

Samalla paikalla
GP.blog
Rekisteröityneet käyttäjämme ovat käyttäneet tähän paikkaan rahaa yhteensä 70.90 euroa.